Mainos
Mainos

Pienillä avustusjärjestöillä ei ehkä tietoa kriisialueiden riskeistä

Avustusjärjestöjen työntekijöilleen antama turvallisuuskoulutus vaihtelee järjestöjen välillä paljonkin, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi

Löövin mukaan Punaisen Ristin laajasti ja kansainvälisessä lainsäädännössä tunnustettu asema antaa sen avustustyöntekijöille lisäturvaa. Punaisen Ristin lisäksi kriisialueilla toimii Löövin mukaan hyvinkin pieniä organisaatioita tai uskonnollisia ja poliittisia muutaman henkilön avustusryhmiä. 

– Jos toimijat ovat todella pieniä, niillä ei välttämättä ole pääsyä tietoon riskeistä tai mahdollisuuksia antaa koulutusta niitä varten. 

Operation Mercy -järjestö, jossa Afganistanissa siepattu suomalaisnainen työskenteli, kommentoi STT:lle, että heidän antamansa turvallisuuskoulutus on linjassa muiden alueella toimivien järjestöjen kanssa. Tiedottaja Cathy Stanley ei kommentoinut koulutusta tarkemmin. Hän sanoi, ettei turvallisuussyistä voi kertoa työntekijöiden turvajärjestelyistä paikan päällä. 

Yhteydessä taisteluiden osapuolten kanssa 

Löövin mukaan riskien tunnistaminen on avainasemassa turvallisuuden varmistamisessa paikan päällä. Konfliktialueilla toimiessaan järjestö on jatkuvasti yhteydessä taisteluiden osapuolten kanssa. 

– Esimerkiksi, kun me haemme haavoittuneita jostain, meillä on taistelun osapuoliin radioyhteys, jotta he tietävät missä olemme ja tietävät olla tulittamasta siihen suuntaan. 

Kun yhteydenpito toimii, työntekijät saavat jatkuvasti tietoa siitä, mitä paikkoja ja tilanteinta pitää välttää, Löövi sanoo. 

– Meidän työntekijät ovat aina Punaisen Ristin tunnukset päällä, ja pidämme huolta, että ihmiset tietävät, että olemme humanitaarisia avustustyöntekijöitä. Näin me luomme paikallisen verkoston siellä paikan päällä. 

Suomalaiset Punaisen Ristin työntekijät haluttuja 

Punaisella Ristillä kansainvälisesti käytössä oleva koulutusohjelma on luotu Suomessa vuonna 1970. 

– Koulutuksessa työntekijä saa tiedon siitä, mikä on Punaisen Ristin mandaatti maailmalla ja perustiedot humanitaarisesta oikeudesta. 

Tämän lisäksi työntekijöille on avustustyöntekijän turvallisuuskurssi, telekommunikaatiokurssi ja koulutus, joka valmistaa työn henkiseen puoleen, Löövi lisää. Työntekijöiltä edellytetään lisäksi ensiaputaitoja. 

Löövi sanoo, että kun kansainvälinen Punainen Risti hakee työntekijöitä komennuksille, suomalaiset ovat haluttuja lähtijöitä. 

– Kaikista kansallisista Punaisista Risteistä Suomi lähettää maailmalle eniten avustustyöntekijöitä. Viime vuonna suomalaisia avustustyöntekijöitä oli maailmalla 211.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme