Mainos
Mainos

Pietarissa kiistellään Iisakinkirkosta – luovutetaan museokäytöstä ortodoksikirkolle

Pietarissa on kiistelty alkuvuosi Iisakinkirkon eli kaupungin yhden tunnetuimman nähtävyyden kohtalosta.

Kuvernööri Georgi Poltavtshenko ilmoitti viime kuussa, että museona toiminut kirkko luovutetaan Venäjän ortodoksisen kirkon käyttöön veloituksetta.

Kaupunkilaiset protestoivat, ja yli 200 000 allekirjoitti vetoomuksen luovutusta vastaan. Kuvernööri lupasi, ettei kirkon museotoiminnasta luovuta, mutta museon työntekijät muun muassa pelkäävät rakennuksen rapautuvan.

Muutoksen perusteena on käytetty presidentti Vladimir Putinin vuonna 2010 allekirjoittamaa lakia. Se antoi uskonnollisille yhteisöille oikeuden palauttaa käyttöönsä pyhäkköjä, joita suljettiin vuoden 1917 bolshevikkivallankumouksen jälkeen.

Aleksanteri-instituutissa vierailevan, Pietarin eurooppalaisen yliopiston tutkijan Anna Tarasenkon mukaan laki sallii kaupunginhallitusten päättää kirkkojensa luovuttamisesta ilman asian käsittelyä valtuustoissa. Tällöin kansalaisten mielipide tulee sivuutetuksi. Yksi Venäjän parlamentin ylähuoneen senaattoreista onkin vaatinut lakiin muutosta, joka toisi valtuustoille päätäntävaltaa.

– On ironista, että Venäjällä täytyy muuttaa lakia, jotta valtuusto saisi osallistua päätöksentekoon, Tarasenko sanoo.

Tarasenko arvioi, että pietarilaisten kielteiseen reaktioon vaikuttaa vieraantuminen uskonnosta mutta myös halu osallistua kaupungin päätöksentekoon. Monet eivät ole kiinnostuneita politiikasta tai vaaleista, mutta haluavat silti vaikuttaa naapurustoonsa. 

– Näyttää siltä, että Pietarin urbaaniväestö ei hyväksy, että julkista tilaa luovutetaan ortodoksikirkolle ilman, että asiasta neuvotellaan kansalaisten kanssa, Tarasenko sanoo.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot