Mainos
Mainos

Pietarissa kymmeniä sairaalan kaasuiskun vuoksi

Viranomaisten mukaan kyseessä ei ollut terrori-isku, vaan tekoa tutkitaan rikoksena. Venäjän turvallisuuspalvelussa epäillään, että kyseessä oli rikollisjärjestön kiristysyritys.

Pietarilaiseen rakennus- ja kodintarvikkeita myyvään kauppaketjuun tehtiin tänään kaasuisku. Myrkytysoireiden vuoksi hoitoon joutui jopa 80 ihmistä.

Maksidom-kauppaketjun neljään liikkeeseen oli tuotu ajastimella varustettuja kaasusäiliöitä. Niistä kaksi purkautui, mutta vain yhdessä liikkeessä ihmisiä altistui kaasulle. Mädille kananmunille tai valkosipulille löyhkäävä kaasu aiheutti hengitystieoireita ja pahoinvointia kymmenille ihmisille, mutta pelastushenkilökunnan mukaan kenelläkään ei ollut hengenvaaraa.

Suurin osa hoitoa tarvinneista oli kaupan myyjiä ja poliiseja. Asiakkaita loukkaantuneiden joukossa ei ollut, koska kauppa ei ollut vielä ehtinyt aueta.

Alustavien tutkimustulosten mukaan kaasu oli metyylimerkaptaania, jota lisätään nestekaasuun varoitushajuksi. Suurina annoksina se on myrkyllistä.

Viranomaisten mukaan kyseessä ei ollut terrori-isku, vaan tekoa tutkitaan rikoksena. Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n mukaan todistusaineisto osoittaa, että kyseessä oli rikollisjärjestöjen kiristysyritys. Pietarin poliisin lausunnon mukaan puolestaan tihutyön olisi tehnyt kilpaileva liikeyritys.

- Maksidomin liikkeenjohto on itse ottanut yhteyttä poliisiin kertoakseen, että he olivat saaneet kirjeitä, joissa uhattiin pilata heidän vuodenvaihteen alennusmyyntinsä, Pietarin poliisin lausunnossa sanottiin.

Yhdenkään suomalaisen ei tiedetty saaneen kaasumyrkytystä, kerrottiin Pietarin Suomen-pääkonsulaatista tänään illansuussa. Pääkonsuli Juhani Väänäsen mukaan tilannetta seurattiin, mutta hän ei uskonut, että suomalaisia loukkaantuneita ilmaantuisi.

Maksidom on suosittu kauppaketju viiden miljoonan asukkaan Pietarissa. Viime vuonna 2004 tehdyn kuluttajatutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa kaupunkilaisista teki säännöllisesti ostoksia Maksidomissa.

(STT-AFP-Reuters-Itar-Tass)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme