Mainos
Mainos

Piispa venäläisnaisista: Pukeutuvat kuin stripparit

Venäläisnaisten tyylitaju on saanut moitteita kirkolliselta taholta. Venäjän ortodoksikirkon edustaja kritisoi tänään maannaistensa pukeutumista toteamalla, että he "pukeutuvat kuin stripparit".

Ortoksisen kirkon ja yhteiskunnan suhteista vastaava piispa Vsevolod Chaplin kertoi näkemyksistään julkisessa kirjeessä, jonka uutistoimisto Interfax julkaisi.

- Ongelmana on (...) että jotkut ihmiset sekoittavat kadulla kävelemisen strippaamiseen, Chaplin latasi kirjeessään. Hänen mukaansa provosoivaan tyyliin pukeutuvat naiset eivät myöskään löydä kunnollisia aviomiehiä.

- Nainen, joka on pukeutunut kovin niukasti tai meikannut kuin pelle (…) ei todellakaan tule löytämään itselleen elämänkumppania, jolla olisi edes järkevyyden tai itsekunnioituksen alkeitakaan.

Chaplin ehdottaakin, että Venäjä ottaisi käyttöön kansallisen pukeutumisetiketin. Etiketti olisi samantapainen kuin joidenkin työpaikkojen tai koulujen vaatetusta koskevat säännöt.

Chaplinin mukaan naisten pukeutuminen ei ole vain heidän yksityisasiansa, vaan koskettaa koko yhteiskuntaa. Arkkipiispa kritisoi myös miehiä, jotka käyttävät shortseja kaupungissa tai verkkareita varvastossujen kanssa.

Kaikki eivät ole olleet ilahtuneita miehen näkemyksistä:

- Se on täyttä roskaa. Antakaa ihmisten pukeutua siten kuin he haluavat. Seuraava askel olisi varmasti se, ettei naiset eivät saa käyttää huulipunaa, ihmisoikeusaktivisti Ljudmila Alexejeva sanoi Interfaxille.

Vsevolod Chaplin on esittänyt värikkäitä mielipiteitään aiemminkin. Viimeksi joulukuussa hän julisti, että nainen voi syyttää vain itseään, mikäli hän tulee raiskatuksi olleessaan humalassa ja pukeutunut minihameeseen.

(MTV3 - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme