Mainos
Mainos

Pinochet-käsittely jatkuu

Britannian ylähuoneen lordituomarit ovat tänään ryhtyneet toistamiseen käsittelemään Chilen entisen diktaattorin Augusto Pinochetin diplomaattista koskemattomuutta. Espanja vaatii edelleen Pinochetin luovuttamista. Espanjaa edustavan asianajajaryhmän johtaja Alun Jones sanoi, ettei Pinochet ei voi vaatia syytesuojaa, koska valtionpäämiehilläkään ei ole oikeutta murhata ja kiduttaa.

-Kiduttaja on nyt rinnastettava orjakauppiaaseen tai merirosvoon, Hän on kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuksien yleismaailmallinen vihollinen, asianajaja Jones sanoi.
Jonesin mukaan on väärin sanoa, ettei Pinochet ole vastuussa hallintonsa rikoksista.
-Tämä on rikosasia. Rikosvastuu on henkilö- ja yksilökohtainen. Valtio ei tee rikoksia, Jones sanoi. Arviolta 3000 ihmistä menetti henkensä tai katosi Pinochetin 17 vuoden valtakautena.

Seitsemän ylähuoneen nimittämää tuomaria päättää, voidaanko Pinochet asettaa entisenä valtionpäämiehenä syytteeseen kansanmurhasta, kidutuksesta ja terrorista. Tänään ei tiedetty, koska ylähuoneen päätös on odotettavissa. Tuomarien on määrä kuulla tämän viikon aikana mm. Chilen hallituksen ja Amnesty Internationalin edustajia.

Jos ylähuone myöntää syytesuojan, Pinochetin odotetaan palaavaan kotiin Chilen ilmavoimien koneella, joka jo odottaa sotilaslentokentällä Lontoon ulkopuolella. Jos syytesuojaa ei myönnetä, 83-vuotias kenraali voi joutua olemaan Britanniassa vielä kuukausia luovutusprosessin edetessä oikeuslaitoksessa.

Ylähuoneen pienempi, viisijäseninen tuomariryhmä päätti jo marraskuussa äänin 3-2, ettei Pinochetille voida myöntää syytesuojaa. Hänet olisi näin voitu luovuttaa Espanjaan vastaamaan syytteisiin, joiden mukaan Chilessä surmattiin myös Espanjan kansalaisia hänen valtakaudellaan. Päätös raukesi kuitenkin, kun Pinochetin asianajajat esittivät vastalauseensa sen johdosta, että yhdellä tuomareista, lordi Hoffmannilla, oli läheiset suhteet ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationaliin.

Britannian viranomaiset pidättivät Pinochetin lokakuussa lontoolaisessa sairaalassa, missä hän oli toipumassa pienestä leikkauksesta. Pinochet asuu tällä hetkellä poliisin valvonnassa Lontoon länsipuolella olevassa kartanossa. Oikeudenkäynti on herättänyt valtavaa kiinnostusta ulkomailla ja aiheuttanut kiivasta kiistelyä Chilessä. Kilpailevat mielenosoittajaryhmät osoittivat tänään mieltään ylähuoneen ulkopuolella uuden oikeuskäsittelyn alkaessa. Satoja chileläisiä maanpakolaisia osallistui eilen tähän saakka suurimpaan Pinochetin vastaiseen mielenosoitukseen Lontoossa.
(STT-Reuters-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme