Mainos

Pinteestä vapautettu valas surmasi pelastajansa Kanadassa – "Joe ei todellakaan haluaisi meidän lopettavan tätä työtä"

Elämänsä aikana useita valaita pelastaneen kanadalaisen kalastajan Joe Howlettin elämä päättyi maanantaina traagisesti, kun hänen juuri vapauttamansa mustavalas (Eubalaena glacialis) tappoi pelastajansa.

Tapauksesta kertovan CBC:n mukaan tapaus sattui Saint Lawrencen lahdella itäisessä Kanadassa. Valas oli ilmeisesti sotkeutunut kalaverkkoihin tai köysiin. 59-vuotias Howlett oli juuri saanut valaan vapautettua, kun eläin reagoi odottamattomasti ja ilmeisesti joko hyppäsi ilmaan tai huitaisi miestä.

Asiasta myös uutisoineen brittilehti Guardianin mukaan Howlett oli vapauttanut vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa samaa lajia olleen valaan.

– Joe ei todellakaan haluaisi meidän lopettavan tätä työtä. Ei ole parempaa tunnetta kuin valaan vapauttaminen ahdingosta, kertoi edesmenneen Howlettin kanssa valaita pelastanut Mackie Green.

Myös viranomaiset ovat esittäneet tapauksen vuoksi osanottonsa. Kanadan kalastusasioista vastaavan valtion viraston mukaan pulaan joutuneet valaat voivat olla hyvin arvaamattomia.

Viraston mukaan jokaiseen vapautusyritykseen liittyy suuria riskejä. Pohjois-Atlantilla eläviä mustavalaita arvellaan olevan jäljellä enää joitain satoja yksilöitä. 

CBC:n mukaan Howlettin kotisaaren Campobello Islandin pormestari Stephen Smart kuvailee edesmennyttä Howlettia kaikkien tuntemaksi ja rakastamaksi hahmoksi.

– Hän oli hyvin urhea mies. Jos asiasta haluaa löytää jotain hyvää, ainakin hän oli tekemässä jotain, mihin hän uskoi, Smart kertoi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot