Mainos
Mainos

Pistoriuksen oikeudenkäynti siirtyy elokuulle

Eteläafrikkalainen paralympiatähti Oscar Pistoriuksen oikeudenkäynti siirtyy elokuulle.

Puolustus pyysi oikeudelta lisäaikaa valmistella tapausta. Oikeusistunto alkaa oikeuden päätöksen mukaisesti 19. elokuuta.

26-vuotias urheilijatähti oli tänään valmisteluistunnossa. Valmisteluistunto kesti vain muutaman minuutin. Häntä syytetään 29-vuotiaan tyttöystävänsä murhaamisesta ystävänpäivänä.

Hän pääsi helmikuussa vapaaksi takuita vastaan. Kuulemiseen osallistui tänään runsas joukko median edustajia. Eri mediat kuvailivat Pistoriusta ennen kuulemista jännittyneeksi.

Pistorius on kiistänyt murhasyytteet, mutta on myöntänyt ampuneensa neljä kertaa oven läpi tyttöystäväänsä. Hän kertoo ampuneensa tyttöystäväänsä vahingossa vessan oven läpi, koska luuli tätä murtovarkaaksi.

Helmikuisessa kuulemisessa Pistoriuksen puolustajat kertoivat oikeudelle, että ampuminen oli vahinko. Syyttäjän mukaan teko oli suunnitelmallinen murha.

(MTV3 - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme