Mainos
Mainos

Pistorius-oikeudenkäynti suorana TV:ssä

Maailmankuulun paralympiatähden Oscar Pistoriuksen murhaoikeudenkäynti on monella tapaa ainutkertainen Etelä-Afrikassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun murhaoikeudenkäyntiä voi seurata maassa suorana TV-lähetyksenä. 

Tuomari Dunstan Mlambon päätöksen mukaan tiedotusvälineet saavat lähettää radiossa suorana koko oikeudenkäynnin ja TV:ssäkin olennaiset osat oikeudenkäynnistä, kertoo brittiläinen Telegraph-lehti.

TV:ssä tullaan näkemään suorana muun muassa syyttäjän ja puolustusasianajajan avaus- ja loppupuheenvuorot, asiantuntijoiden lausunnot sekä tuomio.

Mlambo perustelee päätöstään sallia televisiointi sillä, että niin kumotaan väitteet rikkaiden ja köyhien erilaisesta kohtelusta oikeuskoneiston rattaissa. 

Eteläafrikkalaiset tiedotusvälineet ovat luonnollisesti ottaneet tiedon vastaan tyytyväisenä. Multichoice-kanava on jopa perustanut erityisen Oscar-kanavan seuraamaan kohuoikeudenkäyntiä.

– Upeaa, että Etelä-Afrikan oikeuslaitos on kypsynyt tähän uraauurtavaan päätökseen, Oscar-kanavan tuottaja George Mazarakis twiittasi tyytyväisenä päätöksen jälkeen Telegraphin mukaan.

eNCA:n uutisten johtaja Patrick Conroy kuvaili päätöstä "oikeuslaitoksen isoksi askeleeksi" ja Eyewitness Newsin Katy Katopodis “ilmauksenvapauden ja oikeuden voitoksi".

Pistoriuksen puolustus vastusti oikeudenkäynnin televisiointia. Puolustuksen mukaan televisiointi uhkaisi Pistoriuksen oikeutta reiluun oikeudenkäyntiin ja johtaisi mediasirkukseen. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme