Mainos
Mainos

PLO: Juutalaisten siirtäminen Hebronista ratkaisisi tilanteen

Palestiinalaisten pääneuvottelijan Saeb Erekatin mukaan juutalaisten uudisasukkaiden siirtäminen pois Hebronin keskustasta ratkaisisi Israelin ongelman kaupungista vetäytymisestä. Erekat ehdotti tänään, että Hebronissa asuvat runsaat 400 juutalaista asettuisivat läheiseen Kiryat Arban juutalaissiirtokuntaan.

Israelin hallituksen ei odoteta hyväksyvän palestiinalaisten ehdotusta. Erekat vetosi aiemmin tänään Yhdysvaltoihin, jotta se tekisi välitysehdotuksen palestiinalaisten ja Israelin paikallaan polkevissa neuvotteluissa.

Yhdysvaltain Lähi-idän erikoislähettiläs Dennis Ross sukkuloi Israelin ja Gazan palestiinalaisalueen välillä. Hänen mukaansa keskustelut eivät ole suinkaan umpikujassa, vaan edistystä on tapahtunut.

Palestiinalaisten valtuuskuntaan kuuluvan Hassan Asfourin mukaan palestiinalaiset eivät hyväksy Israelin vaatimuksia Hebronissa olevien palestiinalaisten poliisivoimien supistamisesta ja aseistamisesta ainoastaan pistoolein.

400 juutalaista, 120 000 palestiinalaista

Israelin edellinen hallitus sopi viime vuonna PLO:n kanssa Hebronista vetäytymisestä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan vetäytymisen olisi pitänyt tapahtua yli puoli vuotta sitten, mutta Israel on lykännyt sitä levottomuuksien vuoksi.

Länsirannalla sijaitseva Hebron on pyhä kaupunki sekä muslimeille että juutalaisille. Siellä asuu noin 450 juutalaista uudisasukasta 120 000 palestiinalaisen keskellä.

Israel ilmoitti tänään sallivansa 10 000 palestiinalaisen palata Israelin puolella sijaitseville työpaikoille. Palestiinalaisten mukaan työlupien myöntäminen vie kuitenkin aikaa, eikä työläisten uskota ehtivän työpaikoilleen ennen perjantaina.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme