Mainos

Pohjois-Korea harkitsee iskuja USA:n sotilastukikohdan lähelle

Pohjois-Korea on sanonut harkitsevansa iskuja Yhdysvaltain Guamissa sijaitsevan sotilastukikohdan lähelle. Asiasta kertoo Pohjois-Korea valtiollinen uutistoimisto KCNA, jonka mukaan harkinnassa on keskipitkänmatkan ballististen ohjusten käyttäminen iskuissa.

KCNA kertoi asiasta vain tunteja sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi Pohjois-Koreaa "tulella ja raivolla", jos se jatkaa Yhdysvaltojen uhkailua.

– Pohjois-Korean on parasta olla uhkailematta Yhdysvaltoja. Muuten he kohtaavat tulen ja raivon, jollaista maailma ei ole aikaisemmin koskaan nähnyt, Trump sanoi puhuessaan New Jerseyssä tiistaina.

Amerikkalaismedia kertoi tiistaina, että Pohjois-Korea on todennäköisesti jo onnistunut tekemään pienikokoisen ydinaseen, joka voidaan panna risteilyohjukseen. Aikaisemmin maan on otaksuttu olevan vielä jonkin ajan päässä kehityksen tästä vaiheesta.

Pohjois-Korea uhkasi kostavansa pakotteet

Aiemmin tällä viikolla Pohjois-Korea myös uhkasi kostavansa sitä vastaan langetetut pakotteet "tuhatkertaisesti" Yhdysvalloille. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi viikonloppuna yksimielisesti Yhdysvaltojen luonnosteleman päätöslauselman Pohjois-Koreaa koskevista pakotteista.

Pohjois-Korealle asetettiin muun muassa tiettyjen tuotteiden vientikielto, joka diplomaattilähteen arvion mukaan haukkaa merkittävän osan maan vientituloista.

Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA kertoi maanantaina, että maa pitää pakotteita rikkomuksena sen itsemääräämisoikeutta vastaan. Pohjois-Korea sanoo, ettei aio neuvotella ydinaseohjelmastaan samalla, kun Yhdysvallat uhkaa sitä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot