Mainos
Mainos

Pohjois-Korea syyttää USA:ta vakoilusta

Pohjois-Korea syyttää Yhdysvaltoja ilmatilansa loukkaamisesta. Pohjois-Korean KCNA-uutistoimiston mukaan amerikkalainen vakoilukone tunkeutui maan ilmatilaan Japaninmeren yllä eilen ja viipyi siellä tuntikausia. Kone myös tankattiin ilmassa.

Pohjois-Korean mukaan samainen kone liikkui samalla alueella jo viime perjantaina "vakoilemassa tärkeitä kohteita" maan itärannikolla.

- Tässä on kyse tarkoituksellisista toimista, joilla yritetään löytää tilaisuus ennaltaehkäisevään iskuun Pohjois-Koreaan. Tämä provokaatio on tarkoituksellisesti ajoitettu samaan aikaan kuin Yhdysvaltain ja Etelä-Korean yhteiset sotaharjoitukset, KCNA sanoo.

Uutistoimisto varoitti myös vakavista seurauksista, joita Yhdysvaltain "tunkeutumisella ja vakoilulla voi olla, kun tilanne Korean niemimaalla on muutenkin äärimmäisen kireä".

Yhdysvallat saattaa jatkaa ruoka-apua

Yhdysvallat on ilmoittanut myöntävänsä Pohjois-Korealle 60 000 tonnia ruoka-apua, mikäli avun jakamista voidaan valvoa.

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell kertoi Etelä-Korean uudelle presidentille Roh Moo Hyunille maansa jatkavan avun antamista 40 000 tonnilla ruokaa tänä vuonna ja olevan valmis myös 60 000 tonnin lisätukeen.

Powellin mukaan apupäätös ei ole sidoksissa Yhdysvaltain vaatimukseen Pohjois-Korean ydinaseohjelman lakkauttamisesta.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme