Mainos
Mainos

Pohjois-Korea teki jälleen ohjuskokeen

Pohjois-Korea on laukaissut kolme lyhyen kantomatkan ohjusta merellä lähellä länsirannikkoaan. Eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap kertoo, että laukaisut ovat ilmeisesti osa Pohjois-Korean ohjuskoeohjelmaa.

Kaksi laukaisuista näytti epäonnistuneen, kertoo Yonhap eteläkorealaisia hallituslähteitä lainaten. Ohjukset olivat laivasto-ohjuksia, joiden kantomatka on 45 kilometriä.

Pohjois-Korea teki samanlaisen ohjuskokeen maaliskuussa. Silloisella kokeella maa halusi asiantuntijoiden mukaan osoittaa tyytymättömyyttään Yhdysvaltoja ja Etelä-Koreaa kohtaan. Etelä-Koreassa oli tuolloin tullut valtaan oikeistolainen hallitus, jonka linja kommunistista Pohjois-Koreaa vastaan on tiukempi kuin edellisen hallituksen.

Eilen Pohjois-Korean tiedotusvälineet arvostelivat ankarasti Etelä-Korean presidenttiä Lee Myung Bakia. Erityisesti viestimiä näytti katkeroittaneen Leen päätös, että Etelä-Korea antaa apua pohjoiselle naapurilleen vasta kun Pohjois-Korean ydinaseohjelmasta käytävissä kansainvälisissä neuvotteluissa edistytään lisää.

Kommunistisen puolueen lehti kuvasi päätöstä "rikolliseksi siirroksi, jolla nämä nuoleskelevat petturit yrittävät peitellä todelliset aikeensa pyrkiä yhteenottoon pohjoisen kanssa".

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme