Mainos
Mainos

Pohjois-Korea tunnustaa maalla olevan ydinaseita

Pohjois-Korea on ensimmäistä kertaa myöntänyt, että sillä on hallussaan ydinaseita. USA vaatii yhä maata luopumaan ydinaseistaan.

Yhdysvaltalaisten diplomaattilähteiden mukaan Pohjois-Korea on myöntänyt Kiinassa käydyissä neuvotteluissa, että maalla on ydinaseita. Yhdysvaltain mukaan keskusteluissa ei kuitenkaan mainittu ydinasetestejä.

Yhdysvaltain viranomaiset ovat aiemmin sanoneet uskovansa Pohjois-Korealla olevan korkeintaan kaksi ydinasetta. Maan on arveltu pystyvän valmistamaan viisi tai kuusi lisää Yongbyonin ydinvoimalassa tuottamansa materiaalin avulla.

Yhdysvaltain, Kiinan ja Pohjois-Korean kolmipäiväisiksi tarkoitetut Pekingissä käydyt neuvottelut keskeytyivät tänään päivän etuajassa. Keskeytymisen syytä ei tiedetä. Neuvotteluja saatetaan kuitenkin Yhdysvaltain mukaan vielä jatkaa.

Ulkoministeri Colin Powell sanoo yhä, että Yhdysvallat ei tingi vaatimuksestaan saada Korean niemimaasta ydinaseeton vyöhyke.

(MTV3-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme