Mainos
Mainos

Pohjois-Korean Kim näyttäytyi yleisötapahtumassa

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Il on näyttäytynyt ensi kertaa suuressa yleisötapahtumassa sitten elokuun, kertoi valtiollinen uutistoimisto KCNA maanantaina. Raportin mukaan Kim olisi tervehtinyt hurraavaa yleisöä konsertin yhteydessä. Uutisessa ei kuitenkaan kerrottu, milloin konsertti järjestettiin.

Kimin terveydentilasta on liikkunut runsaasti huhuja loppukesästä lähtien. Hänen arvellaan saaneen vakavan sairauskohtauksen elokuun puolivälissä, mutta ilmeisesti toipuneen.

Pohjoiskorealaiset viestimet ovat viime viikkoina olleet täynnä kuvia ja tarinoita johtajan tekemisistä. Tavoitteena on todennäköisesti ollut todistaa, että Kim on yhä vallassa. Pitkään aikaan hänen ei ole kuitenkaan kerrottu näyttäytyneen massatapahtumassa.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme