Mainos
Mainos

Pol Pot saarroksissa

Kambodzhan entisen hirmuhallitsijan Pol Potin kohtalosta tihkui tänään uusia tietoja. Punaiset khmerit -sissiliikkeen johtajan kerrotaan liikkuneen Thaimaan vastaista rajaa itään paetessaan vihamielisiä sissejä.

Sotilasviranomaisten tietojen mukaan entiselle johtajalleen selkänsä kääntäneet sissit ovat saartaneet Pol Potin ja tämän mukana olevat vajaat 300 sotilasta viidakkoon lähelle Pol Potin pohjoista tukikohtaa.

Viranomaisten mukaan Pol Pot pitää panttivankeina ainakin kolmea sissijärjestön nykyistä johtajaa. Lisäksi viranomaiset vahvistivat alkuviikolla antamansa tiedon, jonka mukaan punaisten khmerien puolustusministeri Son Sen ja tämän perhe on murhattu. Teloitusmääräyksen antoi todennäköisesti Pol Pot.

Pol Potin viimeaikaisista liikkeistä kertoneet viranomaiset sanoivat, että nykyiseen tilanteeseen on kaksi ratkaisutapaa.
-Yli tuhat sissiä on kääntänyt selkänsä entiselle johtajalleen, joten Pol Potin selviytymismahdollisuudet ovat heikot. Uskomme, että Pol Potille uskolliset sissit joko antautuvat tai sitten Pol Pot teloittaa viimeisetkin uskolliset miehensä ja tappaa sen jälkeen itsensä, viranomaiset arvelivat.

Hallitusta vastustavien punaisten khmerien rivit hajosivat elokuussa, kun Pol Potin lanko, Ieng Sary erosi sissiliikkeestä ja sai mukaansa osan Pol Potin miehistä.

Jo kahteen kertaan kuolleeksi julistettu Pol Pot pystyy edelleen sotkemaan Kambodzhan politiikan. Maan hallitus kiistelee parhaillaan siitä, miten punaisiin khmereihin pitäisi suhtautua. Virkaa tekevän pääministerin, prinssi Norodom Ranariddhin mielestä hallituksen tulee tukea selkänsä Pol Potille kääntäneitä sissejä. Prinssin kanssa vallan jakavan Hun Senin mukaan hallituksen pitäisi pysyä kokonaan ulkopuolella punaisten khmerien kahakoista.
(STT-AFP-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme