Mainos
Mainos

Etelä-Afrikan poliisi teki ratsian presidenttiin yhdistetyn perheen kotiin – yksi pidätetty, syytöksiä korruptiosta

Etelä-Afrikan poliisin eliittijoukko Hawks on tehnyt tänä aamuna ratsian presidentti Jacob Zumaan yhdistetyn liikemiesperheen kotiin Johannesburgissa, kertoo maan yleisradioyhtiö SABC. Guptan perheellä on maassa elektroniikka-, media- ja kaivostoimintaa.

SABC kertoo, että ratsiassa on pidätetty yksi Guptan perheen jäsen.

Uutistoimisto Reuters ei aamulla tavoittanut Hawksin tiedottajaa kommentoimaan. Alueen eritystä valvonut poliisi oli sanonut: "Tämä on rikospaikka".

Korruptionvastainen viranomainen on syyttänyt Guptan perhettä siitä, että he olisivat käyttäneet ystävyyttään Zumaan hyödyttääkseen liiketoimiaan. Molemmat osapuolet ovat kiistäneet syytökset.

Etelä-Afrikan johtava ANC-puolue on vaatinut entisen puheenjohtajansa Zuman eroa. Hänen odotetaan ilmoittavan erostaan tänään pidettävässä tiedotustilaisuudessa.

Uutista ja otsikkoa päivitetty 09.33: Lisätty tieto pidätyksestä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot