Mainos
Mainos

Poliisi on ottanut kiinni Marylandin ampumisista epäillyn miehen

Yhdysvalloissa poliisi otti kiinni Marylandin epäillyn ampujan. Kiinniotosta kerrottiin Suomen aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Miehen epäillään ampuneen kolme ihmistä kuoliaaksi ja haavoittaneen kahta keskiviikkona Marylandin osavaltiossa. Haavoittuneet vietiin sairaalaan vakavasti loukkaantuneina. Lisäksi miehen epäillään ampuneen vielä yhtä ihmistä Delawaren osavaltiossa.

37-vuotiaan miehen uskotaan olleen muutaman kuukauden ajan töissä keittiötasoja valmistaneessa yrityksessä, jossa myös kuolonuhrit työskentelivät. Harfordin sheriffin Jeffrey Gahlerin mukaan tapauksessa ei ole muita epäiltyjä.

Yhdysvalloissa on tänä vuonna tehty jo 285 joukkoampumista, kun mukaan lasketaan tapaukset, joissa uhreja on neljä tai enemmän. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme