Mainos
Mainos

Poliisi pelkää EU-protesteja Brysselissä

Poliisi on kehottanut Ruotsin lähetystön työntekijöitä poistumaan turvallisuussyistä työpaikaltaan Brysselissä.

Göteborgissa mellakoitiin


Poistumiskehotuksen syynä oli täksi illaksi kaavailtu mielenosoitus, jonka ennakoitiin kritisoivan Ruotsin poliisin toimintaa Göteborgissa, EU-huippukokouksen aikana. Lähinnä vasemmistoradikaaleista ja anarkisteista koostuvia protestoijia odotettiin paikalle korkeintaan muutamia satoja. Poliisin kehotus tulkittiin lähinnä varotoimeksi, jotta uhkaavilta tilanteilta vältytään.

Poliisi joutui käyttämään Göteborgin huippukokouksen aikana pistoolia kadulla paikkoja rikkoneita mellakoitsijoita vastaan.

Mielenosoittajat vaativat puolueetonta tutkintaa

Göteborgin EU-kokouksen yhteydessä mieltään osoittaneiden ryhmien kattojärjestö Göteborgsaktionen vaatii puolueetonta, poliisin toimintaa koskevaa tutkintaa.

Järjestön mielestä poliisin oikealla asennoitumisella olisi voitu hillitä levottomuuksia edistävän ilmapiirin syntyä. -Meidän käsityksemme mukaan suuri osa Göteborgin väkivaltaisuuksista olisi voitu välttää, jos poliisijohto olisi asennoitunut suvaitsevaisemmin eikä olisi toiminut niin riidanhakuisesti, aktivistit totesivat tiedotteessaan.

Yli 80:n mielenosoituksia tukeneen järjestön kattojärjestönä toimiva Göteborgsaktionen kokoontui eilen pohtimaan viime viikonloppuisen EU-huippukokouksen tapahtumia. Göteborg-aktivisteja vaadittiin puolestaan tilille Euroopan parlamentissa tänään. Europarlamentaarikko Pernille Frahm esitti, että kaikki Göteborgissa pidätetyt mielenosoittajat kirjattaisiin poliisin mustalle listalle. "Mustat lampaat" kirjattaisiin Schengenin tietovalvontajärjestelmään ja heiltä evättäisiin pääsy tuleviin huippukokouksiin.

EU:n oikeus- ja sisäasiain ministerit kokoontuvat ylimääräiseen kokoukseen heinäkuussa keskustelemaan suurkokousten ympärille syntyneistä levottomuuksista.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme