Mainos
Mainos

Poliisi teki ratsian Jukosin pääkonttoriin

Venäläisiä erikoispoliisin joukkoja saapui tänään iltapäivällä yhtiön pääkonttorille. Yhtiön tilit määrättiin jäädytettäviksi viime torstaina.

Öljyjätti Jukosin pääkonttori Moskovassa

Poliisi otti tänään haltuun venäläisen öljy-yhtiön Jukosin pääkonttorin Moskovassa.

Ratsiaan osallistui Omon-erikoisjoukkojen miesten lisäksi syyttäjäviraston työntekijöitä, kaikkiaan satakunta ihmistä, kertoi uutistoimisto Interfax. Poliisijoukot laativat Interfaxin mukaan inventaarioluetteloa mahdollisia takavarikointitoimia varten.

Ratsia tehtiin kaksi päivää sen jälkeen kun oikeus oli määrännyt yhtiön tilit jäädytettäviksi. Jukosille annettiin torstaina viisi päivää aikaa 99,4 miljardin ruplan eli noin 2,8 miljardin euron verorästien, sakkojen ja viivästyskorkojen maksamiseen.

Yhtiön mukaan se on valmis maksamaan rästinsä, mutta ei voi tehdä tätä vaaditussa ajassa. Jukosin entinen pääomistaja Mihail Hodorkovski ja hänen liikekumppaninsa Platon Lebedev ovat olleet useita kuukausia tutkintavankeudessa syytettyinä petoksista.

Jukosin pääjohtajana nykyisin toimiva Viktor Gerashtshenko sanoo viranomaisten toimien voivan ajaa yhtiön konkurssiin. Jukos ei hänen mukaansa saa enää käyttöönsä öljytulojaan eikä pysty maksamaan öljynpumppausmaksujaan viranomaisille.

Venäjän hallitus ei ole Gerashtshenkon mukaan vastannut lainkaan yhtiön tarjouksiin neuvotella tilanteesta. Ulkomaiset ja venäläiset sijoittajat ovat uutistoimisto AFP:n mukaan yhä enemmän huolissaan siitä, että Venäjän viranomaiset näyttävät ajavan yhden maan tuottavimmista ja parhaiten johdetuista yrityksistä vararikkoon poliittisten tavoitteiden tähden.

Usein esitettyjen epäilyjen mukaan Mihail Hodorkovski suututti presidentti Vladimir Putinin asettuessaan avoimesti uhmaamaan presidenttiä.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 03.07.2004)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme