Mainos
Mainos

Poliisiauto poltettiin suomalaissilminnäkijän edessä

Britanniassa ympäri maata levinneet levottomuudet ovat jatkuneet jo neljättä yötä.

Suomalainen Tiina Hutri joutui todistamaan lomamatkallaan Lontoon mellakoita ja ryöstelyä lähietäisyydeltä, kun hän saapui alkuviikosta Kaakkois-Lontoon Woolwichin kaupunginosaan ystävänsä kanssa.

– Meitä kohti juoksi todella nuorista henkilöistä koostuva noin viidenkymmenen hengen porukka. Emme jatkaneet eteenpäin, vaan jäimme paikallisten kanssa bussipysäkille. Tuntui, että viha ei kohdistunut millään tavalla meihin vaan poliiseihin. Heti kun poliiseja näkyi, heitä kohti heitettiin kiviä. Yksi poliisiauto sytytettiin tuleen.

Mellakoivat nuoret olivat Hutrin arvion mukaan 15-17 -vuotiaita ja heidän joukossaan oli kaikkien etnisten ryhmien edustajia. He repivät irti kiviä ja heittelivät niitä poliisien lisäksi liikkeiden ikkunoihin. Poliisi oli nuorisojoukon edessä voimaton.

– Tuntui, että nuoret voivat tehdä mitä tahansa. Osa nuorista oli peittänyt kasvonsa, osa ei tuntunut välittävän siitäkään. Joukko repi irti kaikki kivet mitä saivat irti, joku heitti tiiliskiven pankin ikkunasta.

Lontoossa viime yö oli jo rauhallisempi poliisin levittäydyttyä kaupungin kaduille sankoin joukoin. Muualla maassa levottomuudet ovat kuitenkin yltyneet.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme