Mainos

Poliisilta neuvo Saksassa: Toimi näin, jos kohtaat karmivan pellen

Saksassa aletaan olla kurkkua myöten täynnä ilmiötä, jossa pelleiksi pukeutuneet häiriköt pelottelevat ja hyökkäävät viattomien ihmisten kimppuun.

The Local –julkaisu kertoo, että Saksassa pellepukuiset häiriköt ovat aiheuttaneet viime viikkoina useita väkivaltaisia välikohtauksia.

Poliitikot ovat vaatineet pelle-häiriköinnistä kiinni otettaville jopa vuoden mittaisia vankeusrangaistuksia.

Baden-Württembergin poliisiliitto on jopa julkistanut vinkkejä, miten ihmisten tulisi toimia, jos he sattuvat törmäämään karmivaan pelleen. Poliisin mukaan tällöin on syytä juosta kohti ja huutaa kovaan ääneen: ”Mene pois”.

Poliisin mukaan kyseiset pelottelevat pellet eivät ole pelkästään idiootteja, vaan myös rikollisia.




Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot