Mainos
Mainos

Pommi surmasi 32 Sri Lankassa

Ainakin 32 ihmistä kuoli ja yli 250 haavoittui pommi-iskussa Sri Lankan pääkaupungissa Colombossa tänään. Pommin räjäytti tyhjää pienoisbussia ajanut mies, joka räjäytti samalla itsensä.

Pommi-isku oli pahimpia Sri Lankassa kahteen vuoteen. Puolustusministeriö syytti räjähdyksestä hallitusta vastaan taistelevia tamilisissejä. Ministeriön mukaan itsemurhaiskun tekijä ajoi tyhjän pienoisbussinsa keskelle vilkasliikenteistä Maradanan aluetta, jolla sijaitsee mm. rautatieasema, useita liikkeitä ja poliisiasema, ja räjäytti pommin siellä. Kukaan ei heti ilmoittautunut syylliseksi tekoon, mutta puolustusministeriö sanoi kaiken viittaavan siihen, että Eelamin tamilitiikereiden järjestö LTTE oli iskun takana.

Poliisi ja sairaalalähteet kertoivat, että loukkaantuneista kolmen tila on kriittinen. Silminnäkijöiden mukaan räjähdyspaikalla oli ainakin kaksi koululaisia kuljettanutta autoa, ja poliisi arveli ainakin viiden koululaisen olleen surmansa saaneiden joukossa. Maassa lojui verisiä koululaukkuja, ja satoja vanhempia ryntäsi lähellä oleviin kouluihin noutamaan pois lapsensa.

Pommiräjähdys oli kuudes Sri Lankassa puolen vuoden aikana. Sarja alkoi, kun kuorma-autoon asetettu pommi räjähti parkkipaikalla Colombon liikekeskuksessa viime lokakuussa. Hallitus on syyttänyt LTTE:tä kaikista iskuista. Järjestö on vuodesta 1983 saakka taistellut hallitusta vastaan tavoitteenaan oma kotimaa tai valtio Sri Lankan pohjois- ja itäosien tamilivähemmistölle.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme