Mainos
Mainos

Pommi surmasi Jerusalemissa

Jerusalemissa räjähtänyt pommi on surmannut useita ihmisiä ja kymmeniä on loukkaantunut. Kyseessä on itsemurhaisku.

Israelin poliisin mukaan pommi räjähti vilkkaalla ostosalueella kaupungin keskustassa. Kuolleita kerrotaan olevan ainakain 18 ja loukkaantuneita liki sata.

Islamilainen Jihad on ilmoittanut järjestäneensä Jerusalemin pommiräjäytyksen. Jihadin syyllisyysilmoituksen ovat välittäneet uutistoimistot. Teon tekijä räjäytti kantamansa pommin lounasruuhkassa aivan Jerusalemin keskustassa. Ravintola tuhoutui räjähdyksessä täydellisesti.

Pommi-iskusta on tullut jo toinenkin syyllisyysilmoitus. Nyt illalla toinen järjestö Hamas sanoi, että räjäytys on sen järjestämä. Nuori palestiinalaismies räjäytti päivällä pommin ja itsensä jerusalemilaisessa pizzeriassa. Israel on sanonut kostavansa terroriteon

Palestiinalaisten presidentti vaatii tulitaukoa Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin. Presidentti Jasser Arafat esittää, että Israelin hallitus ja palestiinalaishallinto julistaisivat yhteisen tulitauon. Arafat tuomitsee itsemurhaiskun. Israelin ei uskota suostuvan tulitaukojulistukseen. Uutistoimisto Reutersin diplomaattilähteistä arvellaan Israelin kieltäytyvän tulitauosta sillä perusteella, että Arafatin tarkoitus on pelkästään varjella palestiinalaisia Israelin kostoiskulta.

(MTV3-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme