Mainos
Mainos

Pompeo matkusti Brysseliin heti pestinsä ensi tunteina – kutsui Natoa korvaamattomaksi

Yhdysvaltain uusi ulkoministeri Mike Pompeo matkusti ensi töikseen vierailulle Naton päämajaan Brysseliin. Hän tapasi suljettujen ovien takana Nato-maiden ulkoministereitä ja järjestön pääsihteerin Jens Stoltenbergin. Uudella ulkoministerillä on heti virkakautensa aluksi useita kansanvälisiä kysymyksiä harkittavana.

Yhdysvaltain ulkoministeriön edustajan mukaan Nato-maiden ulkoministerit keskustelivat toimista, joilla sotilasliiton jäsenmaat voisivat vastata mahdolliseen aggressioon Venäjän taholta.

Esillä oli myös Syyrian sota ja entisen agentin Sergei Skripalin myrkytys, jonka tekijäksi on epäilty Venäjää. Pompeo halusi myös muiden Nato-maiden kasvattavan puolustusbudjettejaan.

Keskusteluissa odotettiin tulevan esille myös Iranin ydinsopimuksen, josta Ranskan presidentti Emmanuel Macron keskusteli Washingtonissa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa alkuviikosta.

Pompeo vastusti vuonna 2015 kansanedustajana ollessaan sopimusta. Macron ilmoitti Trumpin tavattuaan tavoittelevansa sopimuksen uudelleenneuvottelua. Nyt myös Pompeo sanoi olevansa avoin ydinsopimuksen korjaamiselle sen "palasiksi räjäyttämisen" sijaan.

Tuenosoitus Natolle? 

Pompeon nopeaa vierailua pidetään Yhdysvaltain tuenosoituksena Natolle. Maan presidentti Donald Trump on arvostellut Natoa "vanhanaikaiseksi" järjestöksi ja vaatinut, että muut Nato-maat kantaisivat nykyistä suuremman osan sotilasliiton puolustusvastuista. Trump on erityisesti arvostellut Saksaa, jonka hän haluaisi kasvattavan puolustusbudjettiaan. Pompeota on pidetty Trumpin lojaalina kannattajana.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Pompeon käyttämä kieli oli toisenlaista. Hän kutsui Natoa "korvaamattomaksi" heti poistuttuaan lentokoneesta Brysselissä. Hän sanoi myös, että sotilasliiton tavoitteet ovat tärkeitä ja että Nato merkitsee paljon Yhdysvalloille.

Pompeon valinta Yhdysvaltain puolustusministeriksi vahvistettiin vasta eilen. Hän lähti Brysselin-matkalleen vain 12 tuntia virkaanastumisensa jälkeen.

Pääsihteeri Jens Stoltenberg kutsui Pompeon nopeaa vierailua "suureksi ilmaisuksi liittouman tärkeydestä".

Myös Alankomaiden ulkoministeri Stef Blok kiitteli vierailua.

– Tämä on vaikuttava alku, tulla tänne heti virkaanastujaisten jälkeen, Blok sanoi.

Pompeon vierailu valmistelee Nato-maiden johtajien huippukokousta, joka pidetään heinäkuun 11-12.

Pompeon on viikonloppuna määrä vierailla Israelissa, Saudi-Arabiassa ja Jordaniassa. Hän tapaa maiden korkeinta johtoa, pääministeri Benjamin Netanjahun sekä kuninkaat Salmanin ja Abdullahin

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme