Mainos
Mainos

Postimees: Kaksi suomalaisnaista putosi Tallinnan televisiotornista

Kaksi suomalaista on loukkaantunut pudottuaan Tallinnan televisiotornista, kertoo Postimees.

Naiset olivat laskeutumassa tornista köysien avulla 175 metrin korkeudesta. Onnettomuus sattui, kun naiset olivat noin 20 metrin korkeudella maasta.

Turmassa loukkaantuneet 28- ja 36-vuotiaat naiset vietiin ambulanssilla sairaalaan. Postimeehen mukaan toinen naisista loukkaantui vakavammin.

Tallinnan televisiotornin johtaja Riina Roosipuu ei osaa sanoa, mikä aiheutti onnettomuuden. Hänen mukaansa vastaavaa ei ole aiemmin tapahtunut.  

Köysilaskeutumisia on järjestetty tornilla viime kesästä alkaen.

Roosipuun mukaan tornilla ei tehdä enää köysilaskeutumisia ennen kuin turman syy on selvinnyt.

Tapauksesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme