Mainos
Mainos

Powell vieraili Etelä-Koreassa

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell tapasi tänään Etelä-Korean ulkoministerin Han Seung Soon Soulissa. Keskustelut koskivat lähinnä Koreoiden välisiä ja Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välisiä neuvotteluja, jotka ovat viime aikoina polkeneet paikallaan.

Etelä-Korean viranomaisten mukaan keskustelujen asialistalla oli muun muassa Pohjois-Korean laimea suhtautuminen Yhdysvaltain ehdotukseen neuvottelujen jatkamisesta ja suunnitelmat politiikan yhdenmukaistamisesta Pohjois-Korean suhteen.

Neuvotteluja toivotaan

Uutistoimisto Yonhapin mukaan ulkoministeri Hanin arveltiin korostavan Etelä-Korean toivetta siitä, että pohjoinen naapuri jatkaisi neuvotteluja Yhdysvaltain kanssa pian. Tämän uskottaisiin nimittäin edistävän myös Koreoiden välisten suhteiden lähentymistä.

Yhdysvallat on perustellut kiisteltyä suunnitelmaansa ohjuspuolustusjärjestelmästä muun muassa "rosvovaltioilla", jollaiseksi se on kutsunut myös Pohjois-Koreaa. Powell on kuitenkin sanonut Yhdysvaltain olevan valmis neuvotteluin Pohjois-Korean kanssa "koska tahansa".

Ulkoministerien uskottiin ottavan esiin myös Pohjois-Korean presidentin Kim Il Jongin parasta aikaa käynnissä olevan vierailun Venäjälle.

Powellin saapuessa Souliin osoitti lentokentän ulkopuolella 30 mielenosoittajaa mieltään Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmää vastaan. Ryhmä liittyi myöhemmin noin 400 mielenosoittajan marssiin Soulin keskustassa. Mielenosoittajien mielestä Yhdysvallat pakottaa Etelä-Korean osallistumaan kiisteltyyn ohjuspuolustusjärjestelmäänsä.

Powellin on määrä matkustaa Kiinaan huomenna. Hän on ensimmäisellä Aasian-matkallaan virkakautensa aikana ja on korkein Yhdysvaltain edustaja, joka vierailee Etelä-Koreassa sen jälkeen kun presidentti George W. Bushin alkuvuodesta aloitti virkakautensa. Powell vieraili aiemmin tällä viikolla Vietnamissa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme