Mainos
Mainos

Presidentin puolue voitti Etelä-Koreassa

Etelä-Korean parlamenttivaalit on voittanut presidentti Lee Myung Bakin kansallispuolue (GNP). Tuloksen katsotaan tukevan Leen vaatimuksia otteiden koventamisesta Pohjois-Koreaa kohtaan.

Lisäksi Lee on luvannut puolueensa ajavan läpi veroleikkauksia ja purkavan talouden säännöstelyä, jotta talouskasvu saadaan jälleen vauhtiin.

Vaaliviranomaisten alustavien tulosten mukaan GNP sai keskiviikon vaaleissa ainakin 130 paikkaa. Televisioasemien ennusteiden mukaan puolueen lopullinen paikkaluku tulee olemaan 152-154. Parlamentissa on 299 paikkaa.

Sen sijaan keskustavasemmistolainen UDP-puolue oli kärsimässä murskatappion. Puolue saattaa menettää jopa 40 prosenttia paikoistaan. Lisäksi sekä puoluetta johtava Soh Hak Kyu että puolueen presidenttiehdokas Chung Dong Young olivat jäämässä rannalle.

UDP oli aikaisemmin parlamentin suurin puolue.

Eteläkorealaisia vaalit eivät juuri hetkauttaneet. Äänestysprosentiksi saatiin hädin tuskin 46, vaikka ihmisiä houkuteltiin uurnille jopa suosittujen laulajien avulla.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme