Mainos
Mainos

Presidentin puolue voittoon Taiwanissa

Taiwanin presidentin Chen Shui-bianin Demokraattinen uudistuspuolue (DPP) eteni maanvyörymävoittoon parlamenttivaaleissa tänään. Puolue kaappasi virallisten tietojen mukaan peräti 87 paikkaa saaren 225-paikkaiseen tulevaan parlamenttiin. DPP:llä on nykyisessä parlamentissa vain 66 paikkaa.

Taiwanin Kansallispuolue eli Kuomintang kärsi nöyryyttävän tappion. Se saa uuteen parlamenttiin vain 68 paikkaa, kun sillä nykyisessä parlamentissa on paikkoja peräti 110. Loput paikoista menivät pienpuolueille. Suoralla vaalilla täytetään 168 paikkaa. Loput paikoista täytetään osaksi puolueiden äänimäärien perusteella. Lisäksi paikkoja on varattu mm. ulkotaiwanilaisille.

Uurnilla kävi 66 prosenttia äänioikeutetuista. -Olemme nyt virallisesti maan suurin puolue. Tämä on suuri askel eteenpäin matkalla kypsäksi demokratiaksi, sanoi DPP:n johtaja Frank Hsieh riemuitseville kannattajilleen tuloksen selvittyä.

Chen peräänkuulutti yhtenäisyyttä

Kansallispuolueen eli Kuomintangin alamäki alkoi jo viime vuoden presidentinvaaleissa. Chen Shui-bianin voitto merkitsi tuolloin Kuomintangille ensimmäistä tappiota presidentinvaaleissa 55 vuoteen. Chenille vaalivoitto oli tuikitarpeellinen. Hänen vähemmistöhallituksensa on joutunut koko ajan kamppailemaan Kansallispuolueen johtamaa oppositiota vastaan, joka on järjestelmällisesti kieltäytynyt yhteistyöstä.

Antamassaan lyhyessä tiedotteessa presidentti toisti halunsa luoda kokoomushallitus, joka lopettaisi poliittisen kädenväännön.

-Vaalien tulos merkitsee yhteistyön alkua, tähdensi Chen lausunnossaan. -Vaalikampanjan aikana eri puolueiden ja yksilöiden välillä voi olla kilpailua, mutta vakaus, turvallisuus ja maan hyvinvointi ovat 23-miljoonaisen kansan yhteinen kieli ja yhteinen toivo, Chen jatkoi.

Kansallispuolueen puheenjohtaja Lien Chan tyytyi kommentoimaan vaalitulosta ainoastaan sanomalla, ettei tulos "ollut paras mahdollinen" Uudella hallituksella on edessään suuria haasteita.

Taiwania vaivaa sen historian pahin taloustaantuma ja ennätyksellinen työttömyys. Myös suhteet manner-Kiinaan ovat olleet viileät Chenin suhtauduttua nuivasti Kiinan yhdistysmispuheisiin presidentivaalikampanjansa aikana. Kuomintang ja sen kannattajat saapuivat Taiwaniin manner-Kiinasta 1949 kommunistien noustua siellä valtaan.

Tarkkailijoiden mukaan vaalit saattavat johtaa entistä suurempaan eripuraan näiden entisten mannerkiinalaisten ja heidän jälkeläistensä sekä toisaalta etnisten taiwanilaisten kesken.

Kuomintang on asiantuntijoiden mukaan edelleenkin maailman rikkain puolue, jonka varoiksi arvioidaan 2,4 miljardia dollaria. Kiina ei heti vaalituloksen selvittyä kommentoinut sitä millään lailla. Taiwan on aikaisemmin vaatinut Kiinaa kunnioittamaan vaalien tulosta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme