Mainos
Mainos

Presidentti Clinton varoitti tietokoneiden vuosituhatongelmasta

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on varoittanut amerikkalaisia yrityksiä tietokoneohjelmistoja uhkaavasta ns. vuosituhatongelmasta.

Samaan aikaan intialaiset ohjelmistotalot odottavat isoja tilauksia vuonna 2000 ohjelmistoja sotkevan ongelman korjaamisesta. Vuosituhat- eli ns. Y2K-ongelma johtuu siitä, etteivät eräät vanhemmat tietokoneohjelmat tunnista vuosilukua 2000, vaan saattavat luulla sitä esimerkiksi vuodeksi 1900. Tämä voi sekoittaa esimerkiksi lentoliikennettä, pankkitoimintaa ja muita tietokoneisiin vahvasti nojautuvia aloja.

Presidentti Clinton puuttui ongelmaan Yhdysvaltain kansallisessa tiedeakatemiassa alkuviikosta pitämässään puheessa. -Yrityksillä, jotka varautuvat vuodenvaihteeseen (2000) vain shampanjalla ja paukkupommeilla, on todennäköisesti uudenvuodenpäivänä erittäin paha krapula, Clinton sanoi.

Erityiselin valmistelee

Clinton on perustanut vuosituhatongelman vuoksi erityisen asiantuntijaneuvoston ja antanut liittovaltion elimille aikaa ensi vuoden maaliskuun loppuun ongelman hoitamiseksi. Neuvoston puheenjohtajan John Koskisen mukaan ongelma saadaan poistetuksi ainakin suurimmasta osasta hallituksen tietokoneita ajallaan. Hän arvioi operaation kustannuksiksi 5 miljardia dollaria (noin 27,5 mrd mk).

Hallituslähteiden mukaan joissakin ministeriöissä ollaan kuitenkin jäljessä aikataulusta. Tällaisia ovat mm. puolustus-, liikenne- ja energiaministeriöt. Vakavilla häiriöillä voi olla myös poliittisia seurauksia, sillä vuosi 2000 on Yhdysvalloissa presidentinvaalivuosi.

Clinton arveli puheessaan, etteivät varsinkaan pienet yritykset ole varustautuneet vuosituhatongelmaan asianmukaisesti. Hän ilmoitti antavansa kongressille lakiesityksen ongelmaa koskevan tiedon avoimesta levityksestä. Yhdysvalloissa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan niistä pienyrityksistä, joissa vuosituhatongelma tunnetaan, noin puolet ei aio tehdä mitään sen suhteen.

Intiassa nuollaan huulia

Intiassa vuosituhatongelma aiheuttaa erilaista kutinaa. Intialaiset ohjelmistotalot ovat vainunneet ongelman korjaamisessa mahtavan bisneksen. Intian ohjelmistontuottajien liiton Nasscomin mukaan ohjelmistotalot ansaitsevat vuosituhatongelmien korjaamisella arviolta 2,5 miljardia dollaria (noin 13,7 mrd mk) vuosivälillä 1996-2000.

Arviot ongelman korjaamisen maailmanlaajuisista kustannuksista vaihtelevat. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan ohjelmistojen tekijät voisivat ansaita korjaustöillä 600 miljardia dollaria (3,3 biljoonaa mk). Nasscomin oma arvio on 60-100 miljardia dollaria. Intialaiset ohjelmistotalot ovat hyvässä kilpailuasemassa alhaisten palkkakustannustensa vuoksi. Intialaiset ohjelmoijat ansaitsevat talousaikakauslehti Far Eastern Economic Review'n mukaan noin 4500-7000 dollaria (noin 25000-39000 mk) vuodessa, mikä on paljon vähemmän kuin esimerkiksi heidän amerikkalaiset tai eurooppalaiset kilpailijansa.

Toinen etu intialaisille on se, että Intiassa opetetaan yhä jonkin verran vanhoja ohjelmointikieliä kuten Cobolia ja Fortrania, joita ongelmalle alttiit tietokoneet paljolti käyttävät. Vuosituhatongelman korjaamiseen liittyviä palveluja tarjoaa noin 150 intialaista ohjelmistotaloa. Arviolta 65 prosenttia havittelee Yhdysvaltain markkinoille, 20 prosenttia Eurooppaan ja 10 prosenttia Japaniin.

Monet intialaiset yritykset ovat kuitenkin haluttomia investoimaan markkinoille, jotka kuivuvat kokoon vuonna 2000. Ohjelmistotalot silmäilevätkin jo samantyyppisiä ratkaisuja tarvitsevia uusia ongelmia. Tällaisia ovat esimerkiksi EU:n siirtyminen yhteiseen valuuttaan euroon ja Yhdysvalloissa mahdollisesti odotettavissa oleva puhelinnumerouudistus.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme