Mainos
Mainos

Prinsessafanit lähtötunnelmissa: Pöytävaraus Katen lempiravintolaan onnistui

Häähumua ja prinsessaunelmia lienee yhden jos toisenkin hääfanin mielessä, kun Britannian kuninkaallisiin häihin on enää muutama päivä aikaa. Prinssi William ja hänen tuleva vaimonsa Kate Middleton saavat toisensa ylihuomenna miljoonien, jopa parin miljardin katsojan edessä.

Moni seuraa juhlallisuuksia televisiosta tai netistä, mutta myös paraatipaikalle Lontooseen on alkanut kerääntyä jo prinsessafaneja. Suomesta paikalle on matkustamassa muun muassa suomalaiskolmikko - prinsessahäitä fanittavat naiset.

– Innostuneet ja hyvät tunnelmat on! Pakkailut on tehty ja matkasuunnitelmat alkavat tarkentua. Saimme nimittäin pöytävarauksen perjantai-illaksi Kate Middletonin lempiravintolaan, Blue Birdiin. Luin jostain lehdestä, että Kate pitää tästä ravintolasta, ja halusimme varata sieltä paikat. Täytyy udella tarjoilijoilta, mikä on Katen lempiruoka ravintolassa, kertoo yksi porukan jäsenistä, Immi Kormi.

Aivan normaali kaupunkiloma tästä reissusta ei ole tulossa, sen voi päätellä jo porukan matkatavaroista.

– Hienoja hattuja täytyy tietenkin olla, eikä mukaan lähde mitään kovin arkista vaatettakaan. Yritämme pukeutua häätyyliin reissun ajan, Kormi kertoo.

Sen verran laukkuihin on jätetty vielä tilaa, että pakolliset häämuistot - pääasiassa posliiniastiat - mahtuvat vielä kotimatkalle. Mukeja tuli muistoiksi myös Ruotsin kuninkaallisista häistä viime vuonna.

Illalla matka käy krääsäpubiin

Britannian kuninkaallisissa häissä porukkaa ei viehätä pelkästään sen mahtipontivuus ja juhlavuus, vaan myös nuoripari, William ja Kate, vaikuttavat reissunaisten mielestä mukavilta.

– William vaikuttaa sopivalta hallitsijaksi. Samoin Kate, vaikka häntä onkin haukuttu brittilehdissä liian värittömäksi ja kiltiksi. Uskon kuitenkin, että heistä tulee hieno hallitsijapari.

Yksi reissun kohokohdista porukalle on hetki, jolloin Kate Middletonin hääpuku paljastuu suurelle yleisölle.

– Emme ole lähteneet sen kummemmin veikkailemaan, vaan odotamme suurella mielenkiinnolla.

Suomalaisnaiset saapuvat Lontooseen illansuussa, joten sen kummempaa häähuumaa ei tähän iltaan vielä mahdu.

– Hotellimme lähellä on kuninkaallista krääsää täynnä oleva pubi, sinne voisimme suunnata, Kormi kertoo.

Sen sijaan huomenna prinsessafanit kiertelevät katselemassa juhlapaikkoja ja etsimässä parhaat mahdolliset paikat hääkulkueen katselemiseen.

– Emme ole ajatelleet leiriytyä mihinkään etukäteen, naurahtaa Kormi.

Seuraamme suomalaisten prinsessafanien matkaa verkkosivuillamme.

Lue lisäksi:

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme