Mainos
Mainos

Pubien aukiolot vapautuivat Englannissa

Eri puolilla Englantia ja Walesia nosteltiin yöllä tuoppeja pubien aukiolon vapauttamisen kunniaksi. Kaikkia uudistus ei kuitenkaan miellytä.

Historiallista hetkeä edeltävä tunti oli minuuttipeliä. Vielä illalla kello 23 paikallista aikaa Englannin ja Walesin pubeissa välkähti valomerkki perinteiseen tapaan ja oluthanat suljettiin. Asiakkaat saivat juoda viimeisiä pisaroitaan tuoppiensa pohjilta vielä 20 minuutin ajan, mutta sen jälkeen monissa paikoissa janoiset ohjattiin ulkoilmaan. Armeliaimmat anniskelijat siivosivat pöytiä, mutta sallivat asiakaskuntansa istuvan siivosti paikoillaan 40 minuuttia.

Keskiyöllä hanat avautuivat jälleen ja näin 90 vuotta vanhat aukiolosäännöt kumoutuivat. Aukiolosäännöt tehtiin nimittäin ensimmäisen maailmansodan aikana, jotta ammustyöntekijät pysyisivät selvin päin ja suoriutuisivat aamuisin työpaikalleen.

Englannissa ja Walesissa yli 60 000 alkoholia myyvää paikkaa on saanut luvan anniskella myöhempään kuin aikaisemmin. Luvan ympärivuorokautiseen anniskeluun on saanut noin 360 pubia.

Pubien aukiolojen muuttaminen on aiheuttanut tiukkaa keskustelua saarivaltiossa. Kannattajat pitävät muutosta tervetulleena, jotta kansa oppisi mannermaiseen seurustelukulttuuriin. Vastustajat sensijaan pelkäävät ympärivuorokautisen alkoholin myynnin aiheuttavan mm. häiriköintiä, yleistä sekasortoa sekä kaduille oksentelua ja virtsaamista.

(MTV3-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme