Mainos

Punainen Risti ehätti Homsiin - tappaminen jatkuu yhä

Viikkokausia pommitetun syyrialaisen Homsin kaupungin asukkaat ovat saamassa kauan kaivattua hätäapua.

Kansainvälinen Punainen Risti ilmoitti perjantaina, että sen avustussaattue oli saapunut kaupunkiin. Saattuetta ei kuitenkaan päästetty siirtymään pahimmin tuhottuun Baba Amrin kaupunginosaan.

Järjestön johtaja Jakob Kellenberger piti sietämättömänä, ettei apua vieläkään päästetty paikalle, ja toivoi tilanteen ratkeavan nopeasti.

Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia vastustavat kapinalliset vetäytyivät seudulta torstaina. Tilannetta kaupunginosassa on kuvailtu katastrofaaliseksi: lähes jokaikinen talo on vaurioitunut armeijan tulituksesta, sähköä tai vettä ei tule ja kaiken lisäksi aluetta koettelevat lumimyräkät. Sairaanhoidon on kerrottu olevan yhden lääkärin ja häthätää kyhätyn klinikan varassa.

Opposition mukaan armeija on aloittanut Baba Amriin vielä jääneiden aktivistien teloitukset.

Syyrian ulkoministeriö puolestaan ylisti armeijan toimia ja sanoi joukkojen puhdistaneen kaupunginosan "ulkovaltojen tukemista terroristijoukkioista".

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot