Mainos
Mainos

Punainen Risti pyytää apua Salomonsaarten tsunamiuhreille

Alkuviikosta sattuneen tsunamin uhriluku on noussut jo lähes 30:een. Kolmetoista rannikkokylää huuhtoutui lähes täysin mereen. Tuhoalueille tarvitaan kiireesti muun muassa lääkkeitä ja ruokaa.

Kansainvälinen Punainen Risti vetoaa veden, ruuan, lääkkeiden ja majoituksen järjestämiseksi Salomonsaarten tulva-aallosta selvinneille.

Maanantain vastaisena yönä sattunut tsunami on jättänyt tuhannet ihmiset kodittomiksi. Lisäksi muun muassa antibiooteista ja malarialääkkeistä on paha pula trooppisella alueella, missä tartuntataudit leviävät helposti.

Punaisen Ristin mukaan apuun tarvitaan kaikkiaan 819 000 dollaria. Järjestön luonnonkatastrofirahastosta on jo lähetetty Salomonsaarille 53 000 dollaria.

Yhdysvallat on ilmoittanut 250 000 dollarin avusta. Australia ja Uusi-Seelanti taas ovat luvanneet lähettää alueelle kenttäsairaalan.

Uhriluku noussee vielä

Maanjäristyksen aiheuttaman tulva-aallon jäljiltä kodittomia on 4500. Salomonsaarten viranomaiset arvioivat, että ehkä vasta perjantaina apu tavoittaa kaukaisimmillakin alueilla asuvat.

Kaikille alueille ei vielä ole saatu yhteyttä maanantain vastaisen yön maanjäristyksen jälkeen. Tähänastisten tietojen mukaan kuolleita on 28.

Punainen Risti on kehottanut ihmisiä palaamaan kyliin, sillä tilapäisissä pakopaikoissa korkeammilla seuduilla on epähygieniset olot.

Salomonsaarilla vuodesta 2003 lähtien olleet kansainväliset rauhanturvaajat ovat evakuoineet monia loukkaantuneita sairaalaan Honiaraan.

Kuolonuhrien määrän Salomonsaarille kuuluvalla Gizolla ja sitä ympäröivillä saarilla odotetaan kuitenkin nousevan vielä entisestään. Kolmetoista rannikkokylää on huuhtoutunut lähes kokonaan mereen hyökyaallon mukana.

Hallitus on julistut Salomonsaarille hätätilan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme