Mainos
Mainos

Punainen Risti: Sandy jyräsi muut katastrofit mediassa

Yhdysvaltoja koetellut hirmumyrsky Sandy vei viime vuonna maailman huomion muilta katastrofeilta, kertoo Kansainvälisen Punaisen Ristin selvitys.

Tutkimuksessa verrattiin Sandyn ja 12 muun katastrofin saamaa julkisuutta. Sandyn ylivalta oli musertava: aineistosta liki 90 prosenttia käsitteli myrskyn kulkua Yhdysvalloissa.

Punaisen Ristin tiedotusdelegaatin Pekka Reinikaisen mukaan tulos oli yllätys.

– Totta kai jotkut katastrofit saavat hirveästi julkisuutta osakseen. Se, että Sandyn osuus oli noin massiivinen, tuli kuitenkin yllätyksenä, Reinikainen sanoo STT:n haastattelussa.

Suuri katastrofi jättää usein varjoonsa muita samaan aikaan tapahtuvia kriisejä. Niin kutsutut hiljaiset katastrofit jäävät vähälle huomiolle myös siksi, että ne vaativat tyypillisesti verrattain vähän kuolonuhreja ja tapahtuvat länsimaiden kannalta kaukaisissa maissa.

Katastrofien saama julkisuus ei ole yhdentekevää. Myös rahavirrat tapaavat kääntyä samaan suuntaan kuin median huomio.

– Mitä suuremman julkisuuden jokin katastrofi saa, sitä enemmän rahaa kanavoituu avustustoimiin, Reinikainen summaa.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme