Mainos
Mainos

Puolalaiset äänestivät presidentistä

Vaalien toisen kierroksen ennakkosuosikki on edelleen Kansalaisjulistuspuoluetta johtava Donald Tusk. Ero seuraavaan ehdokkaaseen, konservatiivien Lech Kaczynskiin on kuitenkin marginaalinen.

Puolan presidentinvaalit houkuttivat tänään noin puolet äänioikeutetuista vaaliuurnille. Vaalien toisella kierroksella äänestäjien piti tehdä valinta kahden keskusta-oikeistolaisen ehdokkaan väliltä.

Äänestys sujui hieman vilkkaammin kuin kahden viikon takaisella ensimmäisellä vaalikierroksella, jolloin äänestysaktiivisuus jäi alle 50 prosentin.

Valeissa vastakkain ovat konservatiivista oikeistoa edustava Lech Kaczynski ja häntä liberaalimpi Donald Tusk. Mielipidemittausten mukaan Tusk johtaa kilpaa vain parilla prosenttiyksiköllä. Kaksikko jätti muut ehdokkaat kauas taakseen vaalien ensimmäisellä kierroksella.

Tusk on oikeistoliberaalin Kansalaisjulistus-puolueen (PO) ehdokas. Kaczynski kuuluu puolestaan Laki ja oikeus -puolueeseen (PiS), joka voitti syyskuun parlamenttivaalit. PiS:n johtaja on Kaczynskin identtinen kaksoisveli Jaroslaw Kaczynski.

Tuskin ja Kaczynskin kamppailu on vaikeuttanut myös hallitusneuvotteluita, joiden odotetaan pääsevän kunnolla käyntiin vasta presidentinvaalien jälkeen.

Vaalihuoneistot sulkeutuvat iltayhdeksältä Suomen aikaa. Äänestysaikaa on tosin lisätty puolella tunnilla yhteensä kolmella äänestyspaikalla Suwalkin ja Krakovan kaupungeissa, koska paikalliset vaaliviranomaiset nukkuivat pommiin.

Viralliset vaalitulokset julkistetaan maanantai-iltana.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme