Mainos
Mainos

Puolan ja Tshekin valtiojohto boikotoi Pekingin avajaisia

Puolan pääministeri Donald Tusk on seurannut Tshekin presidentti Vaclav Klausin eilistä ilmoitusta jäädä pois Pekingin olympialaisten avajaisisista. Poisjäännillään Tusk haluaa protestoida Tiibetin tilannetta. Tiibetin pakolaishallituksen mukaan alueen mielenilmauksissa on kuollut kahden viikon aikana yli sata ihmistä.

- Puola on keskikokoinen valtio, eikä tähtää tässä asiassa ensimmäisten joukkoon. Arvioni on kuitenkin selvä: politiikkojen läsnäolo olympialaisten avajaisissa on sopimatonta, Tusk kertoi puolalaislehti Dziennikissä.

Puolan ulkoministeriö haluaa avajaisboikotille laajempaa kiinnostusta. Ministeriö kaavaileekin aiheeseen liittyvän aloitteen esittämistä Euroopan unionille.

Ex-ministeri vaatii Ruotsia avajaisboikottiin

Avajaisboikotista on keskusteltu lisäksi Ruotsissa. Maan entinen oikeusministeri Thomas Bodström vaati SVT:n Rapport-ohjelmassa, että Ruotsin joukkue jäisi pois kisojen avajaisjuhlallisuuksista.

- Olympiakisojen järjestäminen Kiinassa on täysin oikein, kuten on myös siellä kilpaileminen. Meidän ei ole silti pakko osallistua ihmisoikeuksia polkevan koneisten järjestämiin oheistapahtumiin. Jotta välttyisimme natsi-Saksan veroiselta propagandajuhlalta, voimme boikotoida avajaisia, Bodström jyrähti.

Maan olympiakomitean puheenjohtaja Stefan Lindeberg ja kehitysapuministeri Gunilla Carlsson eivät osittaiselle boikotille lämpene.

Lindebergin mukaan Pekingiin lähtee urheileva ryhmä, jolla ei ole poliittista tehtävää.

- Urheilijoiden on luotettava meihin, että seisomme heidän urheilullisen roolin ja tehtäviensä takana, Lindeberg kertoi.

- Kiinan tilanne on huono. Olympialaisten avulla on hyvä jatkaa keskusteluja Kiinan johtajien kanssa. Olemme mukana olympialaisissa ja tuemme Kiinan valintaa olympiaisännäksi. Kisoissa ei voi tehdä puolittaista boikottia. Joko Ruotsi on kokonaan mukana tai kokonaan poissa, Carlsson sanoi.

Lindeberg painotti, että olympialaisiin osallistumisesta ja muista kisoihin liittyvistä asioista päättää valtion sijaan SOK.

- Valtio ei edusta Ruotsia kisoissa, vaan olympialiikkeeseen kuuluva kansallinen olympiakomitea.

Kiinan tilannetta tarkkaillaan

Ruotsin olympiaboikotti on silti mahdollinen, jos tilanne Kiinassa muuttuu radikaalisti.

- Ruotsalainen urheilu on lojaali kansainvälisille päätöksille. Jos YK päättää sanktioista jotain maata vastaan, urheiluelämä noudattaa tehtyjä päätöksiä. Tällöin voimme harkita boikotin tukemista.

- Jos turvallisuutta ei kyetä takaamaan, on meidän keskusteltava ulkoasiainministeriön kanssa, voimmeko matkustaa kyseiselle alueelle, Lindeberg jatkoi.

(MTV3-STT-TT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme