Mainos

Puolan parlamentin alahuone siunasi kiistellyn lain – antaa hallitukselle valtaa nimittää tuomareita

Puolan parlamentin alahuone on hyväksynyt kiistellyn lain korkeimman oikeuden uudistamisesta. Laki antaa oikeusministerille oikeuden valita tuomareita korkeimpaan oikeuteen.

Laki hyväksyttiin äänin 235-192. 23 parlamentaarikkoa pidättäytyi äänestämästä.

Euroopan unionin komissio uhkasi Puolaa eilen seurauksilla, koska sen mukaan Puolan oikeuslaitoksen riippumattomuus uhkaa vaarantua. Esillä on ollut artikla 7:n käynnistäminen, mikä voisi viedä maalta äänioikeuden EU-kokouksissa.

Laki ja oikeus -puolue käynnisti uudistukset voitettuaan parlamenttivaalit vuonna 2015. Viime viikolla Puolan senaatissa hyväksyttiin kaksi esitystä, joista yksi sallii Laki ja oikeus -puolueen hallitseman parlamentin valita jäsenet neuvostoon, joka valvoo tuomioistuimien itsenäisyyttä. Toinen antaa oikeusministerille oikeuden nimetä tuomareita puolalaisiin oikeusistuimiin.

Puolue on perustellut muutoksia oikeusjärjestelmän tehokkuuden lisäämisellä ja korruption vastaisella taistelulla.

Presidentin käsissä

Parlamentin alahuoneen torstaina hyväksymä esitys vaatii vielä läpimenon senaatissa, joka sekin on Laki ja oikeus -puolueen hallinnassa. Lisäksi esitys tarvitsee presidentti Andrzej Dudan allekirjoituksen.

Duda ilmoitti torstaina kieltäytyneensä tapaamasta Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa Donald Tuskia, joka oli ilmaissut huolensa tilanteesta.

Politiikan tutkija Stanislaw Mocek Puolan tiedeakatemiasta katsoo, että laki alistaa oikeuslaitoksen poliittiselle vallankäytölle.

– Tämä luo tietä epädemokraattiselle järjestelmälle Puolassa, hän arvioi.

– Tilanne on hyvin vakava ja voi riistäytyä käsistä. Laki ja oikeus -puolue ei osoita halua kompromissiin, ja oppositio on liian heikko.

Hänen mukaansa nyt odotetaan, käyttääkö presidentti Duda veto-oikeuttaan.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot