Mainos
Mainos

Putin nousukierteessä Venäjällä

Presidentti Boris Jeltsin jäi pois Kremlissä järjestettävältä uudenvuoden vastaanotolta. Jeltsinin asemesta vastaanotolla piti puheen pääministeri Vladimir Putin.

Vladimir Putin

Pääministeri Putinia lähellä olevista hallituslähteistä kerrottiin lisäksi, että Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on sanonut olevansa halukas vierailemaan Venäjällä ensi keväänä. Lähteiden mukaan vierailusta ei ole vielä tehty varmaa päätöstä. Valkoisen edustaja sanoi, ettei hänellä ole mitään tietoa Clintonin kerrotusta vierailusta Venäjälle.

Venäläisten hallituslähteiden mukaan lukuisat läntiset hallitukset ovat muuttaneet aiempaa kielteistä suhtautumistaan pääministeri Putiniin. Näiden lähteiden mukaan Putin on saanut monia vierailukutsuja, niiden joukossa myös Saksasta. Samat lähteet kertoivat niin ikään, että vaikka läntiset maat käyttävät julkisesti kovaa kieltä Venäjän hyökkäyksestä Tshetsheniaan, ovat niiden näkemykset keskusteluissa Putinin kanssa huomattavasti lievempiä.

Tshetshenian sotaretki on nostanut Putinin venäläisten suosikkipoliitikoksi mielipidekyselyissä. Myös Jeltsin on julistanut Putinin suosikikseen ensi kesän presidentinvaaleissa.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme