Mainos
Mainos

Putinin murha-yritys estettiin Venäjän vaalipäivänä

Venäjän turvallisuuspalvelu onnistui estämään presidentti Vladimir Putiniin kohdistuneen murhayrityksen vaalipäivänä maaliskuun alussa, kertoi venäläinen Tvoi Den -lehti. Putin olisi lehden mukaan aiottu murhata Punaisella torilla.

Lehti ei kertonut lähteitään. Se antoi kuitenkin tämänpäiväisessa numerossaan yksityiskohtaisen kuvauksen siitä, miten tadzhikistanilainen mies otettiin kiinni vuokra-asunnosta Punaisen torin lähettyviltä. Ratsia tehtiin vain paria tuntia ennen kuin Putin ja vaalivoittaja Dmitri Medvedev kävelivät Kremlistä Punaiselle torille pitämään voitonpuheita.

Turvallisuuspalvelu FSB oli lehden mukaan saanut tietoja murhayrityksestä muutamaa päivää ennen vaaleja. Ratsiassa asunnosta löytyi "kokonainen arsenaali tuliaseita", lehti kirjoitti.

Venäläiset turvallisuuspalvelut kiirehtivät kumoamaan Tvoi Denin tiedot. Uutistoimisto Interfaxin haastatteleman agentin mukaan ne eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Hän tosin myönsi, että maaliskuun aikana oli pidätetty aseistettuja henkilöitä mutta näillä ei ole mitään tekemistä murha-aikeiden kanssa.

Myös uutistoimisto RIA Novosti haastatteli nimettömänä pysytellyttä agenttia, joka niin ikään kiisti murhayrityksen.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme