Mainos
Mainos

Pyörremyrskyn jäljiltä 31 kuollutta Taiwanissa

Pyörremyrsky Herb on surmannut ainakin 31 ihmistä Taiwanissa, kertoivat maan viranomaiset tänään. Keskiviikkona ja torstaina maan yli pyyhkäisseen myrskyn jäljiltä on lisäksi yhä kateissa 35 ihmistä. Etsinnät jatkuvat yhä. Eniten myrskyn uhreja on löydetty maan keskiosasta Nantoun alueelta.

Herb sai Taiwanissa aikaan myös suuria aineellisia tuhoja. Se oli jo toinen trooppinen pyörremyrsky, taifuuni, joka iski Taiwaniin lyhyen ajan kuluessa. Viime viikolla riehunut Gloria ja Herb ovat aiheuttaneet yhteensä yli 1,3 miljardin markan taloudelliset menetykset Taiwanin maataloudelle ja kalastukselle. Kaikkiaan 13 maan 21:stä alueesta on julistettu tuhoalueiksi, mikä oikeuttaa ne saamaan erityistukia.

Sateet piiskaavat Kiinan tulva-alueita

Aasian pisimmän joen, Jangtsen, vedenpinta oli lauantaina ennätyskorkealla, kun rankkasateet piiskasivat tulvan kourissa olevaa Jiangsun maakuntaa, Kiinan tiedotusvälineet kertoivat.

Vedenpinnan nousu uhkasi jopa 180 000:tta ihmistä. Pyörremyrsky Herb oli heikkenemässä, mutta toi yhä tullessaan kovia tuulia ja rankkasateita. Torstaina ja perjantaina Herb aiheutti tuhoja Kiinan rannikolla ja surmasi yhden ihmisen.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme