Mainos
Mainos

Rahtilentokone teki pakkolaskun Venäjällä

Venäläinen Iliushin-76 -rahtilentokone on syöksynyt maahan heti noustuaan ilmaan Irkutskin kaupungissa Siperiassa, ilmoittaa maan hätätilaministeriö.

Ministeriön edustaja kertoi, että kone oli syöksynyt maahan vähän
ennen kello kahdeksan Suomen aikaa. Hän ei antanut enempää tietoa
onnettomuudesta.
Uutistoimisto Interfaxin mukaan kone oli matkalla Irkutskista Permin
kaupunkiin.

Irkutskin kaupunginhallinnon tiedottaja sanoi, että luultavasti
kaikki koneessa olleet seitsemän henkilöä kuolivat. Kone syöksyi
alas lentokentän vieressä sijaitsevan kylän lähellä. Paikallisen
televisiokanavan toimittaja sanoi kuitenkin toisiin viranomaisiin
viitaten, ettei onnettomuudessa kuollut kukaan. Toimittajan saamien
tietojen mukaan rahtikone olisi tulessa.

Kaupungin viranomaisten mukaan kone oli matkalla Kiinasta Permiin.
Heidän antamiensa tietojen mukaan kone oli laskeutunut Irkutskiin
polttoaineen täydennystä varten.
Irkutsk sijaitsee 4200 kilometriä Moskovasta itään.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme