Mainos
Mainos

Raiskauksia ja orjuutusta – Isisin naisvankeja kohdellaan brutaalisti

Dokumentit paljastavat, kuinka raa’asti jihadistijärjestö kohtelee naisvankejaan ja kuinka se linjaa raiskauksia ja orjuutusta, kertoo The Independent -julkaisu.

Tiedot saatiin Yhdysvaltojen toukokuussa Syyriassa tekemän iskun yhteydessä, jossa kuoli myös järjestön johdossa ollut Abu Sayyaf.

Uutistoimisto Reutersin kertoo nähneensä dokumentit. Sen mukaan asiakirjat kertovat, kuinka Isis on organisoitunut, kuinka järjestö hallinnoi varastamaansa öljyä ja antiikkia, sekä kuinka naisvankeja tulee kohdella.

Eräs Reutersin näkemä ohjekirjanen asettaa tarkat säännöt sille, kuinka ”vääräuskoisia” naisvankeja tulisi orjuuttaa. Kirjanen pyrkii perustelemaan orjuutuksen islamilaisella lailla ja profeetta Muhammedin lainauksille, jotta Isis-taistelijat käyttäisivät sekä kiltteyttä että julmuutta vankeihin.

Naisvankeja ei kirjasen mukaan tulisi erottaa lapsistaan, mutta samalla orjiksi pakotettujen naisten raiskaaminen on sen mukaan hyväksyttävää.

Reuters sanoo, ettei dokumenttien aitoutta ole pystytty varmistamaan. Yhdysvaltojen viranomaisten kerrotaan sanoneen uutistoimistolle, että dokumenteilla on olut tärkeä rooli sen ymmärtämisessä, kuinka pienestä terroristiryhmästä saattoi kasvaa monimutkainen byrokraattinen organisaatio.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme