Mainos
Mainos

Räjäytys aiheutti lumivyöryn Sveitsissä

Noin 30 ihmistä onnistuttiin pelastamaan tänään Leukerbadin lomakeskuksessa Sveitsissä sattuneen lumivyöryn alta. Sveitsin radio kertoi illalla, että lumi lähti vyörymään kohti kylää, kun kylän yläpuolella ollutta lumimassaa oli yritetty hajottaa räjäyttämällä.

Vyörymään lähteneet lumimassat pysähtyivät vasta kylän reunimmaisiin taloihin. Lumi vaurioitti kuutta asuintaloa. 30 ihmistä saatiin vahingoittumattomina turvaan pahiten vaurioituneesta talosta, radio kertoi viitaten kantonin poliisilta saamiinsa tietoihin. Uutistoimisto Reuters kertoi poliisin myöntäneen, että lumivyöry käynnistettiin ilmeisesti "keinotekoisesti". Syytä tähän poliisin edustaja ei kuitenkaan halunnut arvailla.

Pelastustyöntekijät jatkoivat illalla lumen alla vielä mahdollisesti olevien ihmisten etsimistä. Kukaan ei kuitenkaan ollut tiettävästi illalla kateissa. Lumivyöryvaara on edelleen suuri eri puolilla Sveitsiä, missä ainakin 10 ihmistä on kuollut sunnuntaina jälkeen sattuneissa vyöryissä. Lisäksi muutama ihminen on edelleen kateissa. Monet maantie- ja rautatienyhteydet ovat poikki ja noin satatuhatta ihmistä on sen vuoksi motissa.
(STT-DPA-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme