Mainos
Mainos

Rajut myrskyt piinasivat Itä-Eurooppaa

Ainakin kuusi ihmistä on kuollut Puolassa ja Bulgariassa kaatuneiden puiden alle ja salaman iskuihin.

Rajut ukkosmyrskyt, tuulet ja raekuurot ovat piinanneet Itä-Eurooppaa viikonloppuna ja vielä eilen.

Ainakin kuusi ihmistä on kuollut myrskyn seurauksena ja useita on viety sairaalahoitoon.

Kolme ihmistä kuoli Etelä-Puolassa eilen, kun he jäivät voimakkaiden tuulten kaatamien puiden alle, kertoi Puolan radio. Lisäksi kuusi ihmistä loukkaantui. Myös junaliikenne pysähtyi raiteille kaatuneiden puiden vuoksi Wroclawin kaupungin lähellä.

Bulgariassa kolme ihmistä kuoli salaman iskuihin. Yksi uhreista oli 20-vuotias lammaspaimen, jonka ruumis löytyi kuolleiden lampaiden keskeltä Haskovon alueella Bulgarian eteläosassa. Salama iski myös orpokotiin pääkaupungin Sofian laitamilla, mutta isku ei aiheuttanut sähkökatkosta kummempaa vahinkoa.

Tshekissä kolme ihmistä joutui sairaalahoitoon Prahassa, kun tuulen mukana lentäneet rojut iskeytyivät heihin. Yksi Prahan keskustan metroasemista jouduttiin myös sulkemaan rankkasateen vuoksi hetkeksi.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme