Mainos
Mainos

Rankka lumentulo Keski-Euroopan kiusana

Rankka lumentulo haittasi eilen liikennettä Keski- ja Itä-Euroopassa. Unkarin koillisosassa useat kymmenet tiet olivat ajokelvottomia yöllisen lumisateen vuoksi, ja parisataa kylää ja kaupunkia jäi näin lumen saartamiksi, maan uutistoimisto kertoi.

Satojen autojen kerrottiin juuttuneen tielle lumen vuoksi Unkarissa. Kaksi rajanylityspaikkaa Ukrainaan ja yksi Sloveniaan olivat suljettuina. Lunta satoi lisää eilen, mutta sitten lumentulon ennustettiin vähenevän.

Lumi häiritsi liikennettä myös kaikilla pääteillä Itävallan itäosassa. Bulgariassa puolestaan lumentulo katkaisi sähköt noin 170 kylästä ja kaupungista, ja parikymmentä kylää jäi vaille vettä, uutistoimisto BTA kertoi. Burgasin satama Mustanmeren rannalla oli eilen suljettuna kovien tuulien takia, ja lumi haittasi lentoliikennettä Sofian lentokentältä. Lunta satoi myös Tshekissä ja Slovakiassa, missä noin sata kylää oli eilen lumen saartamina.

Ranskan Alpeilla merkittyjen reittien ulkopuolella hiihtänyt jäi lumivyöryn alle. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa hypotermiaan. Surmansa saanut asui Hautes-Alpesin alueella. Alpeilla on kuollut viikon aikana yhdeksäntoista ihmistä.
(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme