Mainos
Mainos

Ranskalaiset äänestävät EU:n perustuslaista

Ranskalaiset päättävät tänään EU:n perustuslain hyväksymisestä kansanäänestyksessä. Kaikki viimeaikaiset ennusteet lupaavat voittoa perustuslain vastustajille.

Ranskassa äänestetään parhaillaan EU:n perustuslaista. Uurnilla oli käynyt iltakahdeksaan mennessä noin 66 prosenttia äänioikeutetuista, joita on kaikkiaan noin 42 miljoonaa.

Jos äänestysvilkkaus jatkuu samanlaisena, se nousee selvästi 70 prosentin rajan yli. Tällöin kyse olisi vilkkaimmasta kansanäänestyksestä 30 vuoteen. Vuonna 1992, kun ranskalaiset hyväksyivät niukalla enemmistöllä Maastrichtin sopimuksen, lopullinen äänestysprosentti oli 69,7.

Viimeiset vaalihuoneistot Pariisissa ja Lyonissa suljetaan illalla yhdeltätoista Suomen aikaa, minkä jälkeen odotetaan ensimmäisiä tulosennusteita ovensuukyselyistä. Lopullisen tuloksen pitäisi olla selvillä viimeistään kolme tuntia myöhemmin.

Viimeisimmät kyselyt ovat povanneet perustuslain vastustajille voittoa vaaleissa. Lain kaatuminen olisi suuri poliittinen tappio EU:lle, koska Ranska on unionin alkuperäinen jäsen ja yksi sen suurimmista maista.

Perustuslaki on hyväksyttävä kaikissa jäsenmaissa, jotta se tulisi voimaan.

(MTV3-AFP-STT)

(Kymmenen uutiset 29.05.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme