Mainos
Mainos

Ranskan hallituskoalitiolle povataan niukkaa voittoa

Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisen kierroksen aattona julkisuuteen tulleen mielipidemittauksen mukaan nykyinen keskusta-oikeistolainen hallituskoalitio voittaisi vaalit, vaikka sen johto vasemmisto-oppositioon nähden onkin kaventunut.

Tutkimuslaitos Ipsos sai kyselyssään hallituspuolueille 43 paikan enemmistön parlamentin alahuoneeseen eli kansalliskokoukseen. Vielä eilen sama tutkimuslaitos ennusti hallituskoalitiolle 51 paikan enemmistöä kyselyssä, joka julkaistiin brittilehti Daily Telegraphissa.

Ranskassa mielipidemittausten julkaiseminen on kiellettyä viikkoa ennen vaalipäivää. Kieltoa kierretään kuitenkin julkaisemalla mittauksia ulkomaisissa, ennen muuta sveitsiläisissä viestimissä. Nyt käyttökelpoiseksi välineeksi on tullut internet, jota Ranskan laki ei voi valvoa.

Ensimmäisellä kierroksella valituiksi tulevat ehdokkaat, jotka saavat 50 prosenttia tai sitä enemmän äänistä omassa vaalipiirissään. Toiselle kierrokselle pääsevät ehdokkaat, jotka ovat omassa vaalipiirissään saaneet vähintäin 12,5 prosenttia äänistä.

Suurimmassa osassa vaalipiirejä ratkaisun uskotaan selviävän vasta toisella äänestyskierroksella.
(STT-AFP)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme