Mainos
Mainos

Ranskan rekkalakossa ei sopua

Ranskalaiset rekkakuskit jatkoivat lakkoaan hallituksen vetoomuksesta huolimatta. Rekkakuskeilla oli torstaina noin 250 tiesulkua eri puolilla Ranskaa. Kuskit ovat nyt saartaneet myös kaikki Ranskan öljynjalostamot. Ainoa myönnytys, jonka lakkoilijat tekivät, oli ulkomaisten, lähinnä brittiläisten rekkojen päästäminen Kanaalin yli kulkeville lautoille Calais'ssa.

Ranskan hallituksen liikenneministeri Bernard Pons ehätti jo kertomaan, että yhdettätoista päivää jatkuneessa lakossa oli saavutettu "selkeä kompromissi" edellisen yön neuvotteluissa. Rekkakuskit päättivät kuitenkin jatkaa lakko- ja saartotoimiaan, vaikka Pons vakuutti heidän saavuttaneen neuvotteluissa jo lähes kaiken vaatimansa.

Rekkakuskit ovat vaatineet keskimäärin 23 prosentin palkankorotuksia. Jo aiemmin tällä viikolla sovittiin rekkakuskien eläkeiän laskemisesta 60:sta 55 vuoteen 25 työvuoden jälkeen. CFDT-ammattiliiton edustaja sanoi rekkakuskien äänestäneen sataprosenttisesti lakon jatkamisen puolesta torstaiaamuna pidetyissä jäsentilaisuuksissa.

Bensiinipula uhkaa Ranskaa

Kaikki Ranskan 13 öljynjalostamoa olivat rekkakuskien saartamia. Maan 400 öljyvarastosta oli rekkakuskien saartorenkaassa parisensataa. Polttoainepulan vuoksi on noin kaksituhatta huoltamoa joutunut keskeyttämään toimintansa. Monin paikoin viranomaiset ovat ryhtyneet säännöstelemään bensiinin jakelua.

Liikenneministeri Pons vakuutti, ettei hallitus kaavaile poliisien käyttämistä purkamaan lakkolaisten tiesulkuja. Puolustusministeri Charles Millon on aiemmin sanonut toivovansa, että hallituksen ei tarvitse määrätä armeijan panssarivaunuja murskaamaan rekkakuskien tiesulkuja.

Ranskassa on jouduttu jo sulkemaan joitakin tehtaita rekkakuskien lakon vuoksi. Lakko on johtanut myös helposti pilaantuvien elintarvikkeiden jakelun supistumiseen samoin kuin katkoksiin postin jakelussa.

Myös tuhannet ulkomaiset rekkakuskit ovat jääneet jumiin Ranskan teille. Lakkolaiset suostuivat kuitenkin lopettaman väliaikaisesti saartonsa Calais'ssa, jotta sinne jääneet noin 200 brittiläistä rekkaa pääsivät jatkamaan matkaansa Kanaalin yli Britanniaan. Britanniasta tulevia rekkoja ei sen sijaan päästetty Ranskaan. Britannian viranomaisten mukaan eri puolilla Ranskaa on noin 1 000 brittiläistä rekkaa jumissa lakon takia.

Saksan kuljetusliiton edustaja arvioi, että Ranskaan on juuttunut tuhatkunta saksalaiskuljettajaa. Lakko maksaa saksalaisille kuljetusfirmoille miljoona D-markkaa päivässä, ja sen epäsuorat vaikutukset ovat vielä moninkertaiset, edustaja arvioi.

Tanskassakaan ei sopua

Tanskassa jatkui neljättä päivää maan vientirekkakuskien käynnistämä saarto, joka on pysäyttänyt kaiken rekkaliikenteen Tanskan raja-asemilla ja satamissa. Tanskalaiskuskit ovat torjuneet hallituksen tarjouksen, joka olisi merkinnyt heidän matkapäivärahansa nousemista 250 kruunuun (n. 200 mk) nykyisestä 150 kruunusta.

Joukko saksalaisia rekkakuskeja sulki tänään Rödbyn satamaan johtavan tien vastalauseena saarron jatkumiselle. Saksalaiskuskit estivät näin kaiken liikenteen Puttgardeniin Saksaan. Tanskalaiset poliisit pakottivat myöhemmin saksalaiskuskit siirtämään ajokkinsa.

Saksalaiskuskit vaativat Tanskan hallitukselta pikaisia toimia, jotta he pääsisivät rekkoineen Saksaan. Tanskalaiskuljettajien saarto koskee vain rekkoja, muut ajoneuvot pääsevät sen sijaan kulkemaan vapaasti.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme