Mainos
Mainos

Raportti paljastaa vakavia ongelmia Irakissa

Yhdysvalloissa kohistaan julkisuuteen vuotaneesta Valkoisen talon tiedustelukansiosta, joka maalaa Irakista pessimistisemmän kuvan kuin presidentti Bush antaa ymmärtää.

Bagdadissa tehtiin tänään jälleen uusi itsemurhaisku. Autoon asetettu pommi tappoi ainakin 13 ihmistä. Yhdysvalloissa julkisuuteen vuotanut raportti pitää mahdollisena, että pahempaakin on tulossa. Raportti on strateginen tiedustelukartoitus sodan jälkeisestä Irakista. Se hahmottaa Irakille kolme mahdollista kehityssuuntaa ensi vuoden loppuun mennessä.

Paras niistä on hatara tasapaino, heikommassa ääriainekset vahvistuvat, jolloin myös sisällissota olisi mahdollinen. Kyse on vain kartoituksesta, mutta joka tapauksessa se on pessimistisempi kuin mitä George W. Bush amerikkalaisille toistaa.

Bushin haastaja John Kerry onkin saanut siitä uutta potkua vaalikampanjaansa.

- Hän ei kertonut, vaikka kansakunta sai lukea New York Timesin etusivulta, että hänen omat tiedusteluviranomaisensa olivat jo viikkoja varoittaneet vakavista ongelmista Irakissa, Kerry sanoi.

Bushista kerrotaan, että hän ei lue lehtiä. Sen saattoi päätellä myös hänen kommenteistaan kohu-uutisen jälkeen.

- Irak on matkalla kohti demokratiaa. Heillä on vahva pääministeri. Heillä on oma hallinto ja vaalit pidetään tammikuussa. Maassa pidetään vaalit. Vapaus on koittamassa, Bush sanoi.

Myöskään puolustusministeri Donald Rumsfeld ei katso, että amerikkalaiset olisivat pulassa Irakissa.

- Koulut ovat toiminnassa, öljyntuotanto sujuu hyvin, hän listaa.

Sen kaikki myöntävät, että Irakista on mahdoton piirtää tarkkaa kokonaiskuvaa. Amerikkalaisäänestäjät joutuvatkin marraskuussa valitsemaan sen välillä, mitä Bush Irakista sanoo ja mitä Kerry kertoo Bushin jättäneen sanomatta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme