Mainos

Rauhannobelisti Liulla hengitysvaikeuksia, perhe kieltää hengityslaitteen käytön

Maksasyöpää sairastavan kiinalaisen rauhannobelisti Liu Xiaobon tila on edelleen heikentynyt.

Liulla on hengitysvaikeuksia, mutta Liun perhe on kieltänyt hengityslaitteen käytön, sairaala kertoo. Sairaalan mukaan laitteisto olisi välttämätön Liun hengissä pysymiselle.

Liun luona käyneet amerikkalaiset ja saksalaiset lääkärit sanoivat viikonloppuna, että 61-vuotiaan Liun olisi turvallista matkustaa ulkomaille hoitoon.

Saksa on tänään ilmaissut olevansa valmis hoitamaan Liuta ja vetoaa Kiinaan, että maa päästäisi Liun perheineen poistumaan maasta. Myös Yhdysvallat on kutsunut Liun saamaan hoitoa Yhdysvaltoihin.

Nobelisti ei ole voinut matkustaa, sillä hän sai vuonna 2009 kumouksellisesta toiminnasta 11 vuoden vankeustuomion. Sairaala on sanonut, että Liu on liian sairas matkustamaan ulkomaille.

Ihmisoikeusaktivistit ovat kutsuneet sairaalan lausuntoa viivytystaktiikaksi, jotta Liu ei pääsisi matkustamaan ulkomaille toiveensa mukaisesti.

Kiinaa on myös arvosteltu tiukasti siitä, että Liuta ei aiemmin siirretty vankilasta sairaalaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot